Mystery Case Files: Shadow Lake (2012)
2012 ilmestynyt Shadow Lake on viimeinen Adrian Woodsin ja Big Fish Gamesin sisäisen pelistudion toteuttama Mystery Case Files -pelisarjan osa. Sen jälkeen sarjaa ovat jatkaneet muut pelistudiot, vaikka brändi on yhä Big Fish Gamesin ja se julkaisee sitä. Aloitin Shadow Laken pelaamiseen melko lailla suoraan Escape from Ravenhurstin jälkeen, ja ensireaktioni oli, että se on ruma ja ankeahko. Tyylillisesti Shadow Lake on realistinen ja rakenteeltaan varsin yksinkertainen. Fantastisen Escape from Ravenhurstin jälkeen se ikään kuin palautti maan pinnalle, vaikka tarina onkin yliluonnollinen meedioineen ja kirottuine sarvineen. Minusta tuntuu kuin pelisuunnittelija Adrian Woodsista olisi lypsetty viimeiset pisarat ja sitten pujottauduttu aidan välistä. Ihan siisti peli kuitenkin on, hyvin kasuaali, eikä pelikokemukseni mitenkään surkea ollut.
Mystery Case Files: Escape from Ravenhurst Collector's Edition (2011)
Mystery Case Files -pelisarjan kahdeksannessa ja samalla Ravenhurst-sarjan kolmannessa osassa Escape from Ravenhurst oma agenttihahmo palaa Ravenhurstin kartanoon, vaikka se on palanut poroksi. Kartanon herra, vampyyrimäinen psykopaatti Charles Dalimar on yhä voimissaan. Emma, Rose ja tämän kaksostytöt 1800-luvun lopulta ovat yhä miehen vankina, ja nyt Dalimar pumppaa paranormaalia energiaa myös muista kyläläisistä. Nyt sarjassa otetaan kaikki irti Charles Dalimarin hulluudesta. Paikoin sekä grafiikan että tehtävänannon irvokkuus sai minut voimaan jopa huonosti, mikä täytyy tulkita onnistumiseksi pelisuunnittelussa ja -toteutuksessa. Escape from Ravenhurst on hidden object -peliksi erittäin korkeatasoinen. Etsimisnäkymät, joista haetaan kohteita sanalistojen mukaan, ovat nyt väistyneet päätehtävätyyppinä ja niiden paikan ovat ottaneet muuttuvat kohteet eli morphing objects. Nyt tästä kiehtovasta tehtävätyypistä saa nauttia oikein olan takaa. Peli esittelee myös aivan uuden etsimistehtävätyypin, jossa pitää löytää ympäristöistä vastinpari pienelle kuva-aiheelle.
Mystery Case Files: 13th Skull (2010)
Suositun etsintäpelisarjan Mystery Case Filesin seitsemäs osa 13th Skull ilmestyi loppuvuodesta 2010. Se on itsenäinen merirosvotarina, joka sijoittuu Yhdysvaltojen "syvään etelään" Louisianaan. Pelaajan ohjaama agenttihahmo saapuu ränsistyneeseen kartanoon tutkimaan kadonneen miehen tapausta. Vaikuttaa, että perheenisä on tullut kummituksen kaappaamaksi, ja kartanosta löytyy viitteitä kätketystä merirosvoaarteesta. Mutta kaikki ei ole aivan niin kuin aluksi näyttää. 13th Skull tarjoaa toistaiseksi kypsimmän tarinan Mystery Case Files -pelisarjassa. Uutta siinä on mahdollisuus keskustella ihmisnäyttelijöiden esittämien henkilöiden kanssa tiedon hankkimiseksi. Siinä on myös uudentyyppinen etsimistehtävä tavanomaisten, sanalistoihin perustuvien etsimisnäkymien lisäksi: niin sanotut hanttihommat.
Mystery Case Files: Dire Grove Collector's Edition (2009)
Mystery Case Files -pelisarjan kuudes osa Dire Grove ilmestyi vuoden 2009 loppupuolella. Se jatkaa sarjan edellisen osan, Return to Ravenhurstin, jalanjäljissä täysverisenä seikkailupelinä, mutta se ei jatka Ravenhurstin tarua, vaan siinä on oma kelttiläistä mytologiaa mukaileva tarinansa. Dire Grovessa on huomattavan vähän minipelejä, ja tehtävät pyörivät nimenomaan tavaraluettelon ympärillä. Siinä ei ole kummallisia ovilukkomekanismeja, vaikka edelleen onkin kyse avaamisesta, käynnistämisestä ja sisäänpääsystä. Etsimisnäkymiä on paljon, voisi sanoa, että puuttuvien minipelien koko arvosta.
Mystery Case Files: Return to Ravenhurst (2008)
Jatkoin Mystery Case Files -pelisarjan läpikäymistä sen viidennellä, 2008 ilmestyneellä osalla Return to Ravenhurst. Peli on tarinallista jatkoa sarjan kolmannelle osalle Ravenhurst. Nyt sarja hyppää kerralla seikkailupelien puolelle. Vapaa vaeltelu kartanon alueella ja tavaraluettelon käyttö yhdistyvät yhtenäiseen tarinan kaareen. Samalla oma pelihahmo nousee keskiöön kaiken kokijaksi. Kun Ravenhurstissa kerättiin puuttuvia sivuja kadonneen naisen päiväkirjaan, nyt niitä kirjoitetaan dynaamisesti oman pelihahmon muistikirjaan. Sarjan huumori korvautuu täysin kauhulla ja stereotyyppiset hahmot psykopatologisilla tapauksilla. Kummittelukaan ei ole enää pelkkien itseään toistavien ääniefektien varassa, vaan aaveet ilmestyvät elävinä hahmoina puhumaan pelaajalle. Näin pelisarja ottaa suuria askeleita eteenpäin, mutta kuinka on sen suunnan laita?
Mystery Case Files: Madame Fate (2007)
Marraskuussa 2007 ilmestynyt, Mystery Case Files -pelisarjan neljäs osa Madame Fate oli ensimmäisiä hidden object -pelejä, joita olen pelannut. Se juontaa nyt yli 10 vuoden taakse. Nostin pelin Samoojaan kolme vuotta sitten, mutta lukiessani nyt vanhaa arviotani siitä tunsin tyytymättömyyttä. Esittely on kovin tiivis ja kuvaruutukaappauksiakin on vähänlaisesti. Koska olen ottanut tehtäväkseni käydä läpi Mystery Case Files -pelisarjan yhdeksän ensimmäistä osaa analyyttisemmässä hengessä, palaan Madame Fateen ja yritän tehdä sen monipuolisuudelle enemmän oikeutta. Tämä meedion johtamaan tivoliin sijoittuva etsintä-pulmapeli on audiovisuaalista juhlaa low-fi.
Mystery Case Files: Ravenhurst (2006)
Jatkoin tutustumista Mystery Case Files -etsintäpelisarjaan edeten sen kolmanteen, joulukuussa 2006 ilmestyneeseen osaan Ravenhurst. Pelisarjan sisällä Ravenhurst muodostaa oman viisiosaisen minisarjansa. Sen maailma on siis osoittautunut hedelmälliseksi sekä tarinallisesti että taloudellisesti. Mystery Case Files -pelisarjan fanien keskuudessa Ravenhurstilla on erityinen kaiku. Minutkin se voitti puolelleen, eikä aiemmin Prime Suspectia pelatessani kokema väsymys vaivannut lainkaan. Sarjan kahdesta ensimmäisestä pelistä Ravenhurstin erottaa vahva tarinallisuus, joka kokoaa pelin mekaaniset palaset yhteen ja tekee siitä mieleenpainuvan – tässä todistetaan siis hidden object -pelien siirtymää seikkailupelien puolelle. Epäilen myös Ravenhurstin aloittaneen epähuomiossa hidden object -pelien pakkomielteen lukkoihin!
Mystery Case Files: Prime Suspects (2006)
Jatkan viime postauksen avaamalla uralla Mystery Case Files -pelisarjan varhaisen osan parissa. Prime Suspects seurasi kaupallisesti menestyksekästä Huntsvilleä jo alle puolen vuoden kuluttua 2006. Se muistuttaa edeltäjäänsä hyvin paljon, mutta jonkinasteista kehitystä on tapahtunut. Prime Suspects on pitkäkestoisempi, minipelin kaltainen rikostietokone on alkanut suoltaa kolmea erilaista pulmatehtävää ja etsimiseen on tullut uusi haastava taskulamppu/röntgenlaitevariaatio. Minut peli onnistui väsyttämään, mutta ei leipäännyttämään kuitenkaan, ja se saattoi johtua vain siitä, että en pitänyt riittävää taukoa Huntsvillen jälkeen.
Mystery Case Files: Huntsville (2005)
Viime postauksessa yllyin purkamaan tuntojani hidden object -pelien evoluutiosta, siis siitä, miten ne ovat menneet aivan väärään suuntaan. Päätinkin palata juurille tarkistaakseni, miltä ne vanhat etsintäpelit oikein tuntuivat ja mikä niissä oli hyvää. Olen aiemmin arvioinut Samoojassa Mystery Case Files -pelisarjan neljännen osan, Madame Fate, joka on minulle henkilökohtainen kulttiklassikko. Madame Fate ilmestyi vuonna 2007. Mutta mitä oli ennen sitä? Sarjan ensimmäistä, 2005 ilmestynyttä osaa sanotaan jopa tämän peligenren alullepanijaksi. En ota kantaa siihen, alkoiko kaikki todella Huntsvillestä, mutta Mystery Case Files -pelisarja on joka tapauksessa hyvä kohde tutkittaessa hidden object -pelien kehitystä, sillä siihen on ilmestynyt uusi osa vähintään joka vuosi, viimeksi loppuvuodesta 2021. Sarjassa on tällä hetkellä kaikkiaan 23 osaa.
Mystery Case Files: Madame Fate (2007)
Viime vuoteni jäi aika laihaksi seikkailupelien osalta. Aloitan tämän vuodenkin, en seikkailupelillä, vaan etsintä- eli hidden object -pelillä, suositun Mystery Case Files -pelisarjan neljännellä osalla vuodelta 2007. Löysin Madame Faten vuosia sitten ja aina siitä asti se on ollut minulle eräänlainen kulttiklassikko. Se ei yritä olla seikkailupeli, kuten etsintäpelit nykyisin tapaavat (huonosti) olla. Se on kiehtovalla tavalla kaavamainen, "puhdas" etsintä- ja pulmapeli, jossa vanhojen aikojen grafiikkaa ja äänimaailmaa on yhdistelty mielikuvituksellisiksi kollaaseiksi.
Seuraa
Peliarkisto
Mitä, kuka?
Julius Smed, old school -pelaaja Pohjois-Suomen pöheiköstä. Tarinaperustaisten videopelien kohtuukuluttaja, joka liehuttaa mielellään indie-lippua. Motto: Paras peli ei ole se joka pitää suurinta meteliä, vaan se joka puhuu sinulle.
Pidän myös toista blogia, joka keskittyy interaktiiviseen kirjallisuuteen ja sivuaa siten usein pelejä: Kirjallisen suunnistajan lokikirja
Uusimpia lokikirjassa
Top-10
Blogin arvio asteikolla 100
- Valhalla and the Lord of Infinity (94)
- Neuromancer (92)
- Samorost 3 (90)
- The Secret of Monkey Island (88)
- This War of Mine (86)
- Technobabylon (84)
- Shadowrun Hong Kong (84)
- The Sexy Brutale (83)
- The Last Door – Collector's Edition (82)
- Always Sometimes Monsters (81)
Arvion perusteet
Pistemäärä on annettu pelikokemukselle ja pelille kokonaisuutena: se ei ole pelin eri osa-alueiden yhteenlaskettu summa tai keskiarvo. Kaikki blogissa arvioidut pelit ovat pelaamisen arvoisia, muuten ne eivät olisi täällä.
Pelialustana
- Lenovo Legion T5 26AMR5 - AMD Ryzen 5 5600G - NVIDIA GeForce RTX 3060 12 Gt - Windows 11
- Apple Mac Mini M2 Pro - macOS Sequoia
- Retro Games The A500 Mini
- VICE-emulaattorit
- Satunnaisemmin myös muut emulaattorit