2017 ilmestynyt pulmapeli-seikkailu The Sexy Brutale on audiovisuaalinen pamaus vailla vertaa. 1920-luvun fantasiakartanoon sijoittuva murhamysteeri vei minut mennessään, vaikkakin takellellen. Pelaajan ohjaama hahmo, pappi Lafcadio herää samaan painajaiseen yhä uudelleen, aina samaan lauantaihin, kun markiisi on kutsunut ystävänsä koolle. Hänen on selvitettävä, mitä kartanossa oikein on tekeillä ja kuinka aikasilmukka voisi olla murrettavissa. Vaikka oman toiminnan ajoittaminen tarkasti on pelissä oleellista, kartanon perusteellinen tutkiminen ja vieraiden ja palveluskunnan vakoileminen ottaa oman aikansa. Pelin sympaattinen grafiikka tekee kauhusta ja pimeästä okkultismista harmittoman tuntuista, ja sen svengaava musiikki pitää yllä reipasta mielentilaa.

The Sexy Brutalen on tehnyt englantilainen Cavalier Game Studios yhteistyössä espanjalaisen Tequila Worksin kanssa. Cavalier Game Studiosille peli oli ensimmäinen, vaikka pelin suunnittelijoilla onkin taustaa pelien tekemisestä muille studioille. Veljekset Charles ja James Griffiths sekä Tom Lansdale kertovat aina pitäneensä murhamysteereistä ja japanilaisista ajankäyttöön perustuvista peleistä. He ovat saaneet inspiraatiota myös immersiivisestä teatterista mainiten erityisesti Punchdrunk-teatterin ja elokuvista, joissa esiintyy aikasilmukoita ja naamioita. Heidän makunsa viittaa underground-kulttuuriin, mutta The Sexy Brutale on kuitenkin populaari. Tequila Works vastaa pelin taiteellisesta puolesta. Kun Cavalier Game Studios lähestyi heitä, peli oli käytännössä jo valmis, mutta ilman Tequila Worksin tekemää grafiikkaa siitä ei todellakaan olisi tullut sellaista ilmiötä kuin se on.

Murhia nukketalossa

Pelin nimi, The Sexy Brutale, on klikkiotsikon kaltainen, enkä oikein tiedä sen sopivuudesta. Oletin, että se viittaisi kartanon herraan, markiisi Lucakseen, mutta se viittaakin itse kartanoon. Totta kyllä, kartanolla tuntuu olevan oma tietoisuus tai se on ainakin oma entiteettinsä. Se on ikioma maailmansa, joka sulkee sisäänsä henkilöt ja tapahtumat. Tämä fantastinen laaja kartano kasinoineen, teattereineen ja kätkettyine huoneineen tarjoaa paljon tutkittavaa.

Kartanossa majailevat henkilöt ovat kiinteä osa kartanoa, sekä henkilökunta että vieraat. Joku on nimenomaan jossain, ja jotain tapahtuu nimenomaan jossain. Heti pelin alussa käy selväksi, että kartanon palveluskunta tappaa vieraita. Mitään selitystä sille ei anneta, murhat vain tapahtuvat mitä sadistisimmilla ja erilaisimmilla tavoilla. Pelaajan tehtävänä on selvittää, missä murhat tapahtuvat ja miten ne tapahtuvat, ja estää ne. Osa murhista tapahtuu kaksittain. Kartanon salaisuus säilyy aivan viimeiseen murhaan asti, ja olin aidosti yllättynyt loppuratkaisusta.

Pelaajan käytettävissä on pelin sisäistä aikaa 12 tuntia. Päivä alkaa kello kaksitoista ja päättyy yöllä kello kaksitoista. Pelin ulkopuolisessa ajassa se vastaa 9 minuuttia. Juju on siinä, että keskiyöllä kello kiertää takaisinpäin, kaikki toiminta päättyy, tavaraluettelo nollataan ja palataan taas alkuun. Tämä aikasilmukka on sekä haaste että siunaus. Ei ole merkitystä sillä, kuinka monta yritystä pelaaja tarvitsee, mutta murhien estämiseksi omat teot on ajoitettava tarkasti 12 tunnin sisällä.

Lafcadion aina näkyvillä olevan taskukellon ohella kartanon kaappikellot ovat myös tärkeitä, sillä synkronoimalla oman taskukellon kaappikellon kanssa Lafcadio herää sen edestä seuraavalla kellonkierrolla. Paitsi että hyvin tallennettu "uudestisyntymispiste" nopeuttaa ja helpottaa suunnistamista ja tehtävien suorittamista, se toimii myös itsessään ratkaisuna tai osaratkaisuna pariin pulmatehtävään.

Ympäri kartanoa on viittauksia okkultismiin, ja oma hahmokin näyttää katoliselta papilta. Ajattelin, että kyse voisi olla eksorkismista, henkien manaamisesta – että tehtäväni olisi estää jokin saatananpalvonta tai pahojen henkien vaikutus talossa. Pelissä esiintyy elävien lisäksi myös aaveita. Mutta pelin kulku ei vahvistanut ajatustani, sillä Lafcadio pikemminkin myötäilee olosuhteita kuin taistelee niitä vastaan. Murhien estäminenkin on pikemminkin symbolista kuin konkreettista, sillä vaikka olisi pelastanut henkilön kerran, tämä kuolee seuraavalla kellonkierrolla taas uudelleen.

Kaikki pelin henkilöt pitävät naamioita. Paitsi että kyse on naamiokutsuista, naamioihin liittyy kahtalainen maaginen voima. Naamiot tuntuvat sitovan henkilöt kartanon taikaan ja heidän omaan kuolemaansa. Kun Lafcadio estää murhan, pelastettu henkilö riisuu naamionsa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta Lafcadio poimii naamion itselleen ja saa samalla sen alkuperäisen kantajan ominaisuuden itselleen. Nämä ominaisuudet auttavat Lafcadiota etenemään haasteessaan pelastaa kaikki. Pelaajan on siis omaksuttava uusia toimintoja, mutta ominaisuudet eivät ole itsessään kehittyviä kuten roolipeleissä.

Vakoileminen ja selän takana hiippaileminen on olennaista The Sexy Brutalessa. Pelissä ei nimittäin saa tulla nähdyksi. Tavallaan se on roolipelien ohella sukua hiippailupeleillekin. Lafcadio voi kurkistaa avaimenrei'istä huoneisiin, joissa on henkilöitä, ja kuunnella heidän puhettaan – erään naamion avulla terävöityneellä kuulollaan kuiskauksiakin. Henkilöt paljastavat aikeitaan ja samalla antavat pelaajalle vihjeitä ratkaisuun.

Kartanon henkilökunta on anonyymiä, mutta vieraat ovat markiisin nimettyjä ystäviä. Kunnon aristokraatin tavoin hän on kerännyt ympärilleen eri alojen lahjakkuuksia. Pelin sivustolta löytyvät heidän lyhyet esittelynsä, osasta on videokin. Graafisesti hahmot ovat nukkemaisia, suuripäisiä ja hieman katkonaisesti animoituja. He ovat myös karikatyyrisiä. Peli luokin vaikutelman nukketeatterista tai nukkekodista.

Grafiikka on esitetty yläviistosta. Pidin siitä todella paljon. Tequila Works on tehnyt massiivisen työn ja onkin tehnyt sen hienosti. Pelin 3D-grafiikka on tehty 2D-luonnosten pohjalta. Myös musiikki ja taustaäänet ovat vaikuttavia. Ääninäyttelyä pelissä ei ole vaan repliikit ovat ainoastaan kirjoitettuina.

Hukassa jälkijunassa

Tekijät uskovat tehneensä pelistä niin käyttäjäystävällisen kuin mahdollista, mutta minä olin kovilla suunnistamisen kanssa. Kartanossa on yli 120 huonetta! Pelissä on kyllä kartta, mutta en kokenut sitä kovin hyödylliseksi, sillä reittiä etsiessäni törmäsin toistuvasti lukittuihin oviin, joita ei ollut erikseen merkitty kartalle. Omasta puolestani voin sanoa, että suunnistamista helpottaisi, jos kaikilla huoneilla olisi omat nimet ja ne näkyisivät pelin aikana.

The Sexy Brutalen kirjoittaminen ei varmasti ole ollut helppoa reaaliaikaisuuden takia. Koko ajan jotain tapahtuu jossain, ja pelaaja voi olla missä tahansa. Koinkin, että pelaajan liikkeitä rajoitettiin aika voimakkaasti lukituilla ovilla. Onneksi peliin ei ole jäänyt mitään bugeja.

The Sexy Brutalen juoni eteni mielestäni jouhevasti, mutta oma pelikokemukseni oli siltikin harmillisen töksähtelevä. Näin jälkiviisaana arvelen, etten tavallaan osannut pelata oikein. Olin liian kärsimätön ja liian hukassa. Epäinformatiivinen kartta vaikutti paljon, mutta en tajunnut täysin vakoilunkaan tärkeyttä ja tein sitä puutteellisesti. Minä säntäilin huoneisiin, vaikka niissä oli henkilöitä, ja pakenin sitten paniikissa jäämättä seuraamaan oven takaa.

Murhiin liittyvät pulmatehtävät eivät ole supervaikeita, mutta ne muodostuvat toimintasarjoista ja edellyttävät erilaista ajattelua kuin seikkailupeleissä tavallisesti. Erilaisuus syntyy ennen kaikkea ajastamisesta. Lafcadion pitää suorittaa toimintasarjat reipasta tahtia, jopa kiirehtien, ehtiäkseen ajoissa. Samaan aikaan peli kuitenkin kannustaa kartanon perusteelliseen tutkimiseen, ja seuraus onkin, että kunkin murhan ratkaiseminen vaatii useampia kellonkiertoja, jotta saisi selville tarvittavat toimet ja reitit.

Minulla kaiken selvittämiseen kului 8 tuntia. En pelannut peliä täydellisesti läpi, koska minulta jäi puuttumaan keräilyesineitä: pelikortteja ja kutsuja, jotka on sijoitettu ympäri kartanoa, toiset näkyvästi ja toiset kätketysti.

Loppuarvio

Tekijäveljesten inspiraationa on ollut immersiivinen teatteri, ja minusta he ovat onnistuneet jäljentämään sen hengen peliinsä. Varsinkin alussa mutta aina aloittaessani pelisession koin kartanon imaisevan sisäänsä erityisellä tavalla. Hätkähdin hereille kuin Lafcadio ja jännitys kihahti saman tien päähän, aivan kuin olisin itse pudonnut paikalle ja voisin aistia pelin tilaulottuvuuden ihollani.

Immersiolla oli kuitenkin haittapuolensa, sillä uskoakseni alisuoriuduin pelissä osaksi juuri sen takia. Jatkuvasti tikittävä kellokin piti pulssin korkealla. Aina jos stressaannun pelistä, ja varsinkin jos äänimaailma on voimakas, suoritukseni sakkaa. Jossain toimintapeleissä saatankin tahallaan mykistää äänet sen takia. The Sexy Brutalessa äänien mykistäminen olisi kuitenkin ollut kuin amputaatio.

Tuntuu oudolta sanoa, että pidän pelistä jossa olen huono tai arvostan peliä jonka konsepti tuottaa minulle ongelmia. Näin kuitenkin The Sexy Brutalen kohdalla on. Annan pelikokemukselleni kokonaisarvosanaksi 83 pistettä sadasta.

Saatavuus

The Sexy Brutale on saatavilla konsoleille Xbox One, PlayStation 4 ja Nintendo Switch sekä Windows-tietokoneille. Pelasin itse Windows-versiota näppäimistöllä ja hiirellä, mutta kokeilin peliohjaintakin. Kuvaruutukaappaukset näyttävät olevan molemmilta ohjaustavoilta. Molemmin ohjaus on ok, vaikka se vaatiikin useamman napin tai näppäimen käytön omaksumista. Osittaisen hiiriohjauksen sijaan olisin mieluummin kuitenkin pelannut kokonaan näppäimistöltä.

Peli tekijöiltä: Cavalier Game StudiosTequila Works