Poimin taannoin Humble Bundlen Visual Delight -pelinyytin tietämättä oikeastaan, mitä siihen kuuluvilta peleiltä odottaa. 2021 ilmestynyt etsimis-pulmapeli-vaeltelu Labyrinth City: Pierre the Maze Detective tuntui peleistä helpoimmin lähestyttävältä, ja totta kyllä oppimiskynnyskin oli matala. Se perustuu kansainvälisesti suosittuun, 8–12-vuotiaiden lasten tehtäväkirjaan, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Sakke sokkelosalapoliisi: Kadonnutta sokkelokiveä etsimässä. Kirja on taipunut peliksi erityisen hyvin, ja se ilahdutti väsynyttä mieltäni. Vaikka pelimaailmassa on täysi hulina ja kaaos päällä, varastetun sokkelokiven metsästys oli kuin balsamia hermostolle, keskittyneisyydessään virkistävää ja rauhoittavaa samaan aikaan.

Labyrinth City: Pierre the Maze Detectiven on tehnyt ranskalainen pelistudio Darjeeling. Tunnen entuudesta heiltä 3D-vaeltelupelin Californium, jota on inspiroinut amerikkalainen scifikirjailija Philip K. Dick. Huumehuuruinen kirjoittamisjumi lupasi aiheena jotain tajuntaa laajentavaa, mutta en voi sanoa pelikokemustani hyväksi. Itse asiassa se oli täysi floppi. En käsittänyt lainkaan, mitä Californiumissa oli tarkoitus tehdä. Labyrinth Cityssä tavoitteet sen sijaan esitetään kirkkaasti. On päätavoite ja välietapit, ja pelaaja samoaa labyrinteissa rivakasti ohjattuun suuntaan.

Paris made in Japan

Labyrinth Cityn grafiikka tuo mieleen 1920-luvun Euroopan ja Pohjois-Amerikan suuret kaupungit. Viittaahan päähenkilön nimi Pierrekin Ranskaan. Mutta alkuperäinen tehtäväkirja on japanilaista tekoa. Sen takaa löytyy kuvittaja Hiro Kamigaki ja hänen perustamansa nelihenkinen graafinen studio IC4DESIGN. Vaikka Kamigaki ei osaa englantia edes välttävästi, hän on tähynnyt kansainvälisille markkinoille ja onnistunut siinä. 2015 lontoolainen kustantamo Laurence King Publishing julkaisi ensimmäisen Pierre the Maze Detective -sarjan kirjan englanniksi ja on sittemmin vastannut sarjan leviämisestä myös muille kielille Kamigakin yrityksen puolesta.

Videolla jatkuvasti hymyilevä Kamigaki vaikutti veikeän lapsenmieliseltä. Haastattelussa hän kertoo, kuinka joutui "ongelmien välttämiseksi ulkomaisilla markkinoilla" poistamaan kirjan kuvituksesta viittaukset alkoholiin. Hänen omassa kasvuympäristössään Hiroshimassa juopottelu on yksinkertaisesti kuulunut katukuvaan, eikä hänelle tullut mieleenkään sensuroida sitä piirtäessään. Nyt jopa olutpullo on korvattu hotdogilla. Suomenkielisestä versiosta en tiedä, mutta se perustunee englanninkieliseen. Labyrinth City -pelistä kuitenkin löytyy yhä hahmoja joka lähtöön, huijarikauppiaista tanssityttöihin ja kaikenlaisiin sekopäihin, ja kyllä olin bongaavinani sammuneita ja juomien siivittämänä juhlijoitakin. Peli on hengeltään todella liberaali.

Kun matka on itsetarkoitus ja perille pääsy tarkoittaa vain toisen matkan alkamista

Tiivistetysti sanottuna Labyrinth Cityssä jahdataan Herra X:ää, joka on varastanut sokkelokiven museosta. Sokkelokivessä piilee voima muuttaa paikat sokkeloiksi, ja Herra X on tietysti väärinkäyttävää sorttia. Pierren kanssa Herra X:ää jahtaa Carmen, joka hämmentävästi usein löytää tien Herra X:n luo ennen Pierreä ja vain odottaa häntä. En tiedä, mikä rooli Carmenilla sokkelokirjoissa on, mutta pelissä se tuntui olevan vähän hukassa. Jokaisen 10 sokkelon eli asteittain haastavammaksi muuttuvan levelin lopputavoitteena on saavuttaa Herra X, mutta tämä karkaa käsistä yhä uudelleen – jopa pelin lopussa, vaikka sokkelokivi saadaan takaisin.

Matka Herra X:n luo ei tietenkään ole suora. Sinne täytyy mutkitella etappien kautta. Jokaisessa levelissä on 3–4 henkilöä, jotka täytyy tavata ennen Herra X:n tavoittamista. Kullakin henkilöllä on lisätietoa Herra X:n sijainnista tai he tietävät jonkun, jolla voisi olla. Oikea reitti on merkitty violeteilla nuolilla, ja jos pää menee vähän sekaisin, nuolien avulla löytää takaisin oikealle uralle. Mutta sokkelon umpikujat ovat osa seikkailua. Niiden päässä odottaa usein palkinto, eikä Herra X:n luo kannata turhaan kiiruhtaa, sillä pelissä ei ole aikarajoitusta. Kun tutkii jokaisen kolon ja mahdollisen salakäytävän, saa myös mahdollisuuden nauttia grafiikasta sen täyteen mittaan. Hauska yksityiskohta ovat erilaiset "tähystystornit", joiden huipulle kiipeäminen tarjoaa laajemman näkymän ympäristöön aivan kuin sen ihailemiseksi.

Labyrinth Cityn sokkeloihin on sijoitettu myös minitehtäviä. Ne olivat minusta hauskoja, enemmän toiminnallisia kuin pulmallisia. Sokkelossa etenemistä vaikeuttamaan on sijoitettu lisäksi joitain pulmatehtävän kaltaisia esteitä ja sisäänkäyntejä, jotka putkauttavat Pierren ulos jostain toisesta aukosta lisäten näin sokkelon monimutkaisuutta.

Grafiikan kanssa tasavertainen äänisuunnittelu

Pelin yltiöyksityiskohtainen grafiikka on ollut sekä aikuisten että lasten mieleen. Pelissä kuvakirjan jokaisesta aukeamasta on tehty isometrinen vuorovaikutteinen sokkelo, jossa Pierre juoksee. Sokkelot skaalautuvat suurelle näytölle hyvin, ja käsin tehty grafiikka näyttää miellyttävän terävältä. Pelaaja voi käynnistää napauttamalla sekä animaatioita että ääniefektejä. Henkilöhahmot päästelevät tervehdystä muistuttavia älähdyksiä ja napautettaessa heistä avautuu puhekupla. Henkilöt kommentoivat kaikenlaista tarpeetonta, ja vaikka repliikeissä on paljon huumoria, niiden nonsensemaisuus pyrki vähän rasittamaan minua.

Pelin taustalla soi pirteä musiikki, jokaisessa levelissä omansa. Minulla se toi tyylillisesti mieleen calypson ja humpan. Paikkakohtaisia äänimaisemia on myös. Varsinaista ääninäyttelyä pelissä on sen verran, että sarjakuvastrippimäisissä välinäytöksissä on kertoja, joka kuulostaa nuorelta tytöltä. Äänisuunnittelu on onnistunut ja sopii hyvin pelin grafiikkaan.

Loppuarvio

Vaikka aikuispelaaja voisi olla nolo myöntäessään, että on pelannut Labyrinth Cityä yksin, ilman lapsen antamaa veruketta, yli kuusi tuntia, se osoittaa, että pelin imu on hyvä. Itsekin olen jäänyt läpipeluun jälkeen parantelemaan suoritusta ja kerään puuttuvia keräilyesineitä ja saavutuksia leveli kerrallaan. Peli tarjoaa silmänruokaa, letkeää musiikkia ja menemisen meininkiä. Varsinaista tarinaa Labyrinth Cityssä ei ole tai sitten se on pienten, päätehtävään liittymättömien sivupolkujen ja yksityiskohtien täplittämä retkikertomus. Labyrinth City vertautuu huonosti Samoojassa tähän asti arvioituihin peleihin, mutta annan mutkattomalle (anteeksi tahaton sanaleikki) pelikokemukselleni 60 pistettä sadasta.

Saatavuus

Labyrinth City: Pierre the Maze Detective on saatavilla Windows- ja iOS-käyttöjärjestelmille sekä Nintendo Switch -pelikonsolille.

Peli tekijöiltä: DarjeelingPaul Vaillé