Viime postauksessa yllyin purkamaan tuntojani hidden object -pelien evoluutiosta, siis siitä, miten ne ovat menneet aivan väärään suuntaan. Päätinkin palata juurille tarkistaakseni, miltä ne vanhat etsintäpelit oikein tuntuivat ja mikä niissä oli hyvää. Olen aiemmin arvioinut Samoojassa Mystery Case Files -pelisarjan neljännen osan, Madame Fate, joka on minulle henkilökohtainen kulttiklassikko. Madame Fate ilmestyi vuonna 2007. Mutta mitä oli ennen sitä? Sarjan ensimmäistä, 2005 ilmestynyttä osaa sanotaan jopa tämän peligenren alullepanijaksi. En ota kantaa siihen, alkoiko kaikki todella Huntsvillestä, mutta Mystery Case Files -pelisarja on joka tapauksessa hyvä kohde tutkittaessa hidden object -pelien kehitystä, sillä siihen on ilmestynyt uusi osa vähintään joka vuosi, viimeksi loppuvuodesta 2021. Sarjassa on tällä hetkellä kaikkiaan 23 osaa.

Mystery Case Files -pelisarjaa julkaisee amerikkalainen Big Fish Games. Shadow Lake -peliin ja vuoteen 2012 asti se myös vastasi itse pelien kehityksestä. Sittemmin tekovastuu on siirtynyt, ensin venäläiselle Elephant Games -pelistudiolle, sitten serbialaiselle Eipix Entertainmentille ja viimeisimpänä ukrainalaiselle GrandMA Studiosille. Huonoksi tuomitsemastani kehityssuunnasta ei voi syyttää uusia tekijöitä, vaan kyllä muutoksista vastasi alun perin Big Fish Games itse.

Mystery Case Files -pelit ovat paranormaaleja tai muuten vähän erikoisia dekkareita. Huntsville on humoristinen, groteski dekkari. Se muistuttaa Madame Fatea, mutta vertailu paljastaa, että Madame Fate on jo selvästi kehittyneempi hidden object -peli, sillä siihen on tuotu mukaan niin sanotut minipelit. Huntsvillessä on vain yksi kaavamaisesti toistuva minipeli, mutta en oikeastaan edes sanoisi sitä minipeliksi, sillä se on pelin aivan keskeistä mekaniikkaa.

Huntsvillessä keskitytään nimenomaisesti etsimään kohteita sotkuisista näkymistä. Uudemmissa etsimispeleissä käytetään sanalistojen lisäksi esimerkiksi siluettimallia, ja etsimisnäkymät voivat sisältää myös muuta toiminnallisuutta. Huntsvillessä on käytössä kuitenkin vain sanalistat, ja sitä voi sanoa hyvin perusmuotoiseksi. Mielestäni se on perusmuotoinen aivan hyvällä tavalla. Huntsvillessä ei kuitenkaan ole samanlaista mielikuvituksellisuutta kuin Madame Fatessa, ja sen kulttiasemaa Huntsville ei horjuta.

Suoraviivaista rikosten ratkontaa

Huntsville on pieni, muutaman tuhannen asukkaan kaupunki, jota piinaa rikosten sarja. Pelaaja tulee paikkakunnalle ratkomaan sitä. Pelissä on 14 tapausta, jotka kukin ratkaistaan löytämällä tarvittava määrä todisteita ja käyttämällä ihmeellistä rikostietokonetta. Todisteita haetaan kussakin tapauksessa useammasta paikasta. Paikat ovat erilaisia liikkeitä ja laitoksia, jotka näkyvät kaupungin kartalla. Paikat ovat absurdilla tavalla sekaisin, kuten etsintäpeliin kuuluu. Kun tarvittava määrä "todisteita" on löytynyt, käynnistetään rikostietokone, joka on käytännössä kuutiopalapeli. Pelaajan pitää järjestää palikat niin, että syntyy ehjä kuva, joka paljastaa syyllisen.

Kuhunkin tapaukseen on käytettävissä rajallisesti aikaa, yleensä reilut 20 minuuttia. Jos pelaaja epäonnistuu tehtävän suorittamisessa määrätyssä ajassa, hänet palautetaan armottomasti tapauksen alkutilanteeseen: todisteet on etsittävä taas uudelleen – listat on arvottu uudelleen – ja palapeli on koottava uudelleen.

Huntsvillen maailma on irvokas mutta harmiton. Rikokset ovat vitsikkäitä. Syylliset ovat eksentrisiä tyyppejä, hieman Madame Faten henkilökaartin tapaan. Peukutan omintakeiselle tyylille, vaikka tämänkaltainen huumori ei ehkä aivan tavoitakaan minua. Huntsville on kuin sekoitus 1950- ja 1980-lukuja sekä 2000-luvun alkupuolta. Siinä on menneen maailman tuntua, vaikka se ei ole millään puhtaalla tavalla historiallinen.

Ankealla vai hyvällä tavalla alkeellista?

Kysymys kuuluu, miten hyvin Huntsville on kestänyt aikaa tai mitä vikaa siinä mahdollisesti on nykypelaajan silmissä.

Ensinnäkin grafiikka, se ei ole HD-tasoa. Mutta aivan kuten Madame Faten tapauksessa, vakuutan, että minua pieni suttuisuus ei häiritse. Ehkä kaksi tai pari kertaa, siis vain pari kertaa, minulla oli vaikeuksia tunnistaa kohteita alhaisen resoluution takia. Voidaan todeta, että vuonna 2005 grafiikan tarkkuus on nippa nappa ollut riittävää etsintäpelejä ajatellen, ja siksi vasta silloin ne kokivat renessanssin. Paperillahan etsintätehtäviä on ilmestynyt jo aiemmin, eivätkä ne olleet uusi keksintö. 1990-luvulla etsintäpelejä viriteltiin CD-ROM-levyille, mutta itsenäisinä peleinä ne murtautuivat digitaalisille pelimarkkinoille siis vasta 2000-luvun puolella.

Huntsvillen musiikkikaan ei ole HD-tasoa, eikä monipuolista, mutta koska peli on kokonaisuudessaan niin kaavamainen, ei musiikin toistuminen minua haitannut. Se tuntui myös melkein akustisella tavalla miellyttävältä korvissa. Ääniefektit eivät yltäneet lähellekään Madame Faten ilotulitusta, mutta Huntsvillessä ei minipelien puuttumisen takia edes ole kovin paljon tilaa erilaisille ääniefekteille.

Entäs pelimekaniikka sitten? Sehän toimii kuin vanhanaikainen junan vessa. Fantastisen yksinkertaista ja kaavamaista. Huntsvilleä ei ole pilattu huonosti sovelletuilla seikkailupeli-elementeillä, eikä se sisällä edes riskiä, mikä sisältyy minipeleihin, joiden pitäisi olla mielikuvituksekkaita tai ainakin kekseliäitä ja sopivalla vaikeustasolla pelaajalle kuin pelaajalle. Mobiilipelit ovat ehkä laskeneet pelaajien vaatimustasoa verrattuna tietokonepeleihin, mutta Huntsvillen karkea yksinkertaisuus tuskin tekee vaikutusta esimerkiksi monimutkaisiin roolipeleihin tottuneeseen pelaajaan – tai ei tee sitä suotuisalla tavalla. Mutta Huntsvillehän on pulmapeli. Sen pitäisi muuttaa odotuksia.

Nykypelaajaa voi vaivata se, että samoissa paikoissa vieraillaan useita kertoja ja etsittävien todisteiden listat sisältävät usein samoja, toistuvia kohteita. Se ei vaivannut minua, päinvastoin. Sain nautintoa siitä, että opin tuntemaan paikat ja tulin yhä nopeammaksi. Tämä oli hyvin oleellista pelikokemuksen kannalta.

Pieni läggäys, joka estää nopean kohteiden napsauttelun, voi turhauttaa kärsimätöntä, mutta itse ajattelen, että yksi hidden object -pelien tehtävistä on juuri pelaajan rauhoittaminen. Huntsvillessä kello käy, mutta niin vinhaan se ei käy, etteikö etsimiseen voisi uppoutua.

Loppuarvio

Käytin läpipeluuseen viisi ja puoli tuntia. Se sisältää muutamien tapausten uusintoja eli en ehtinyt aina ratkaista tapausta vaadittavassa ajassa. Alussa oli vaikeampaa, mutta kun vierailtavat paikat tulivat tutuiksi, vauhtini parani. Oma kehitys tuotti mielihyvää.

Suosittelen Huntsvilleä retro- ja liki puhtaana hidden object -pelikokemuksena. Annan omalle pelikokemukselleni arvosanaksi 60/100.

Saatavuus

Mystery Case Files: Huntsville on saatavilla Windows- ja macOS-käyttöjärjestelmille.

Peli tekijöiltä: Adrian WoodsBig Fish Games