2016 ilmestyneen dystooppisen seikkailun The Descendant piti olla minulle jonkinlainen sivunäytös kahden oikeasti mielenkiintoisen seikkailupelin välissä. Ajattelin, että pääsisin vähän vetämään henkeä ja poistamaan edellisen, ison vaikutuksen tehneen pelin mielestä. The Descendant ei kuitenkaan päästänyt aivan vähällä, sillä sen tarina elää konfliktista ja ihmisten välisistä ristiriidoista. Sen mittakaava on myös suuri, sillä kyse on koko ihmiskunnan selviytymisestä. Ydinsota on viimeistellyt ilmastonmuutoksen aloittaman tuhon, ja vain muutamat tuhannet ihmiset pelastetaan siltä tietoisesti vaivuttamalla heidät vuosisataiseen kryostaattiseen uneen. Tulevaisuuden maailma ei vaikuta kuitenkaan entistä paremmalta, sillä ihminen on aina ihmiselle susi. The Descendant on audiovisuaalisesti siisti ja pelillisesti kelvollinen yhteiskunnallinen mysteeri-trilleri, joka sai kulmani kurtistumaan.

The Descandantin takaa löytyy Gaming Corps -niminen peliyritys. Varsinaiset pelin tekijät eivät kuitenkaan näytä kuuluvan sen henkilökuntaan. Mutkikkaaksi tuotantokuvion tekee vielä se, että peli on Microids Indie. Ranskalainen Microïdshan on tunnettu monista seikkailupeleistä aina 1980-luvulta lähtien, mutta se näyttää tätä nykyä enemmän vain kustantavan pelejä talon sisäisen tuotannon sijaan. Minua tällainen tekijöiden häivyttäminen vähän häiritsee, eikä Gaming Corpsin sivusto auta asiaa. Se mainostaa itseään ruotsalais-maltalaisena pörssiyrityksenä ja kauppaa The Descendantinkin ohessa kasinopelejä laskelmoiden, että minun pelaajan täytyy olla kiinnostunut zombie-maailmanloppupeleistä. Pah! Pelin sisäisen tekijälistauksen mukaan konsepti on joka tapauksessa Jens Klangin ja käsikirjoituksesta vastaavat Giles Armstrong ja Tony Mosher.

Arkki-01:n arvoitus

Pelin taustatarinan mukaan jokaiseen Yhdysvaltojen osavaltioon on rakennettu oma tuomiopäivän bunkkeri, ja vain harvat ja valitut ovat päässeet niiden suojiin. Minulle asetelma toi välittömästi mieleen Fallout-roolipelisarjan holveineen. The Descendant on kuitenkin point-and-click-seikkailupeli, joka perustuu tavaraluettelon käyttöön, minipelin kaltaisiin pulmatehtäviin, tekstimuotoisiin valintatilanteisiin ja reaaliaikaiseen toimintaan. Siinä on kahden henkilön vuorotteleva näkökulma, ja siinä liikutaan kahdella eri aikalinjalla: menneisyydessä kun arkit sulkeutuvat ja tulevaisuudessa kun arkit ovat avautuneet – yhtä lukuun ottamatta.

Pelaajan tehtävänä on selvittää, mitä ihmettä Alaskassa sijaitsevassa Arkki-01:ssä on tapahtunut ja miksi se ei ole avautunut automaattisesti kuten muut arkit. Oleellista on, että pelaaja ei tiedä kaikkea edes ohjaamistaan hahmoista. Mia ja Donald ovat arkkien talonmiehiä, jotka huolehtivat arkeissa nukkuvien ihmisten, niin kutsuttujen jälkeläisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Vallitseva kokemukseni oli hämmennys. Talonmiehiä huiputetaan, he ovat syystä epäileviä, ja varmalta vaikuttaa ainoastaan se, että he haluavat vilpittömästi suojella jälkeläisiä, joita mitä ilmeisimmin uhkaa jokin joko arkin ulkopuolelta tai sisäpuolelta käsin.

Pelin alussa talonmies-Mia tulee järistysten kourissa tärähtelevään arkkiin, jonka ylläpitojärjestelmä sakkaa. Henkensä uhalla Mia pelastaa jälkeläiset, mutta pahin uhka ei lopulta olekaan tekninen vaan inhimillinen. Mian jälkeen esitellään talonmies-Donald, joka tulee tutkimaan arkkia tulevaisuudessa ja pääsee Mian ja tapahtumien jäljille. Donaldin mukana kulkee ex-senaattori, joka hänkin vaikuttaa uhalta jälkeläisille. Donaldin näkökulma sisältää oikeastaan useampia aikaulottuvuuksia. Pelin kertojana hän edustaa tarinan nykyhetkeä ja palaa takaumissa kahteen eri aikaan ja paikkaan: Arkki-01:teen ja Arkki 42:een, jonka talonmies hän itse alun perin oli.

Luokkataistelua aikain yli

The Descendant on hyvin luokkatietoinen. Talonmiehet ovat uhrattavissa olevia ja korvattavia. Donaldin mukana arkkia avaamassa oleva entinen senaattori Randolph on käskyttävä ja itsekeskeinen tyyppi. Hänen kukkoileva olemuksensa huokuu dominanssia. Donald on heti napit vastakkain hänen kanssaan, eikä heidän välistään kitkaa ollut mitenkään miellyttävä seurata. Läpi koko pelin dialogit ovat kärkeviä ja tylyjä, eikä yhteistyön ongelmallisuus voisi olla ilmeisempää. Hahmot myös reagoivat stressiin erittäin huonosti ja epäammattimaisesti, mille en voinut olla kurtistelematta kulmiani. Sen sijaan, että he olisivat keskittyneet ratkaisemaan ongelmaa, he tiuskivat toisilleen ja sadattelivat.

Pelissä valtaapitävät ovat häikäilemättömiä ja itsekkäitä, ja sankari on kansan vapautta ja itsemääräämisoikeutta ajava työläinen. Pelin tulevaisuuden kuva ja ihmiskuva ovat hyvin synkkiä. Mielenkiintoisesti tekoäly ottaa moraalisen kannan ja ratkaisee taistelun.

Hengenvaaraa ja paniikkia ilman hätäpäivää

Kahden läpipeluun perusteella pelin valintatilanteet eivät vaikuta kovin paljon juonen kulkuun. Peli varoitti, että henkilö X tulee muistamaan tämän, mutta en tunnistanut niin tapahtuvan kuin pari kertaa. Lopun tapahtumissa sain erilaisilla valinnoilla aikaan kaksi isompaa käännettä, mutta en kokenut niitäkään lopulta ratkaiseviksi. Osa valintatilanteista on ajastettuja niin, että valinta pitää tehdä määrätyn ajan kuluessa, mutta kun kokeilin jättää kokonaan valitsematta, sekin oli tavallaan valinta. Jos tekee fataalisen virheen joko toimintakohtauksessa tai valinnassa, saa yrittää uudelleen. Oman hahmon kuolemaa ei siis tarvitse eikä pidäkään hyväksyä.

Tavaraluettelotehtävät koskevat arkin tekniikkaa ja arkissa liikkumista, ja ne pysyvät realismin rajoissa. Enimmäkseen tavaraluettelotehtävät eivät ole monivaiheisia, ja niiden suurin haaste minulle oli ylipäänsä tavaran löytäminen. Peli ei ollut varsinaista pikselinmetsästystä, mutta klikattavat kohteet ovat kätkettyjä ja edellyttävät ympäristön huolellista tutkimista.

Toiminnalliset kohtaukset ovat yksinkertaisia, enkä kokenut niitä hengenvaarasta huolimatta stressaaviksi. Hiirellä klikkailun ohella käytetään E-näppäintä, jota on paineltava esimerkiksi oven avaamiseksi, jonkin vastustamiseksi tai toiminnan ajastamiseksi oikein.

Minipelin kaltaiset tehtävät ovat arkin lukuisilla tietokoneilla ja erilaisilla päätteillä ratkottavia pulmia. Nekään eivät olleet vaikeita, mutta minusta ne oli sijoitettu pelin maailmaan ja tarinaan hyvin.

Lopuksi

Viisiosainen The Descendant muistuttaa tv:n minisarjaa koukkuineen. Osan alussa kerrataan edellisen osan tapahtumia, ja osan lopussa väläytetään otteita seuraavasta osasta. Peli on myös ilmestynyt osa kerrallaan. Käytin ensimmäiseen läpipeluukertaani vajaan seitsentuntisen.

Pelin tarina on rakennettu hyvin, ja aikalinjojen vuorottelu lisäsi kiinnostavuutta ja jännitystä. Pelin rytmitys – tarinan edistäminen, valintatilanteet ja eri tavoin pelilliset kohtaukset – tarjosi tasapainoisen kokemuksen. Seuraava tehtävä tai tavoite oli minulle aina selvä. Peli on minusta jopa siinä määrin virtaviivainen, että se muistuttaa mobiilipeliä, vaikka siitä ei ole mobiiliversiota edes ilmestynyt. Vaikutelmaa tukevat kevyt tavaraluettelo, yksinkertaiset ja selkeät tehtävät ja suhteellisen vähät katsottavat kohteet ympäristössä. Joskus tunsin jopa pelaavani minipeleillä ryyditettyä hidden object -peliä aidon point-and-click-seikkailun sijaan.

The Descendantin ambient-musiikki ja äänimaisemat ja -efektit ovat tasokkaat, kuten myös ääninäyttely. En vain pitänyt henkilöiden asenteesta, ja ääninäyttely on osa sitä. Pelin englanninkielisessä versiossa kuullaan paitsi amerikanenglantia myös englanninenglantia ja skottiaksenttia. Sille, mitä nämä hahmot tekevät Yhdysvalloissa, ei anneta selitystä.

Sanoisin, että pelistä näkee aivan kokonaisuudessaan, että se on ammattilaisten tekemä. Eri asia on, miten mieleenpainuvaksi tai aikaa kestäväksi se osoittautuu. Ei ole kuitenkaan aivan reilua sanoa sitä pelkäksi sivunäytökseksi jonkin vanhemman klassikkopelin ja omaperäisen indiepelin välissä.

Annan pelikokemukselleni The Descendantista yleisarvioksi 64 pistettä sadasta.

Saatavuus

The Descendant on saatavilla Windowsille ja macOS:lle. Pelin ensimmäinen osa on ladattavissa ilmaiseksi Steamistä ja loput neljä osaa maksua vastaan.

Peli tekijöiltä: Gaming CorpsJens Klang