Finding Paradise

Finding Paradise

Joulukuussa 2017 ilmestyneessä Finding Paradisessa jäljitetään kuolevan potilaan muistoja tavoitteena täyttää tämän viimeinen toive. Se toimii yhdistävänä linkkinä saman tekijän kahdelle aiemmalle seikkailupelille To the Moon ja A Bird Story. Suunnittelija Kan Gao on löytänyt oman tapansa kertoa tarinoita. Siinä yhdistyvät yksinkertainen mutta mekaniikaltaan omintakeinen seikkailupeli ja elokuvallinen kerronta. Pelit ovat pienimuotoisia ja vaatimattomia, ja niiden sisällä sykkii herkkä sydän. Ne ovat kuin ilmitulleita salaisuuksia tai tarinoita, jotka tavallisesti peittyvät maailman melun ja vilskeen alle. Niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan.

Finding Paradisen on tehnyt kanadalainen pienenpieni pelistudio Freebird Games. Sen on perustanut Kan Gao. Gao vastaa Finding Paradisen käsikirjoituksesta ja suunnittelusta, isolta osin musiikista sekä osasta grafiikkaa. Voi perustellusti sanoa, että Finding Paradise, kuten edeltäjänsä, on nimenomaan hänen visionsa.

Muistojen manipuloijat

Tohtorit Eva Rosalene ja Neil Watts työskentelevät kuolleiden viimeisiä toiveita täyttävässä teknologiayrityksessä Sigmund corp. Erityisen laitteiston avulla he kytkeytyvät potilaan mieleen tämän viime hetkillä. Tutkimalla potilaan muistoja he selvittävät, mitä niissä pitäisi muuttaa, jotta tämän toive täyttyisi. Se voi vaatia paljon, melkein kokonaisen elämän poispyyhkimistä kuten To the Moonissa. Mutta Finding Paradisessa asiat eivät menekään tavanomaisia uomiaan. Ensinnäkin potilaan täyttämä, toiveen sisältävä tilauslomake on hukkunut. Kunnon tiedemiehen tavoin Neil on myös hakkeroinut laitteistoa ja sillä on arvaamattomia seurauksia.

Finding Paradise: bedroom

KUVA: Eva ja Neil ovat pystyttäneet laitteiston potilaan makuuhuoneeseen. Potilaan muistoihin kytkeydytään kypärien kautta.

Pelaaja ohjaa vuorotellen Evaa tai Neiliä mutta enimmäkseen molempia yhdessä. Pelimaailma jakautuu hereilläolon reaalimaailmaan ja potilaan mielensisäiseen maailmaan, joka on sekoitus muistoja ja fantasiaa. Pelaajan tehtävänä on tutkia potilaan muistoja ja kerätä niistä erityisiä muistoesineitä, jotka toimivat yhdyslinkkeinä eri aikojen, tai paremminkin potilaan eri ikävaiheiden, välillä. Varsinaista tavaraluetteloa pelissä ei ole. Ympäristöä tutkimalla voi kerätä merkintöjä muistikirjaan, mutta sillä ei ole pelillistä merkitystä.

Finding Paradise: aquarium

KUVA: Tohtorit liikkuvat potilaan muistojen sisällä sivustakatsojina. He ikään kuin todistavat merkityksellisiä kohtauksia. Alhaalla näkyvät pallot edustavat muiston palasia, jotka pitää kerätä, jotta pääsee eteenpäin.

Finding Paradisessa on joitain toiminnallisiakin minipelejä. Niiden ohjattavuus ei ollut hyvä, mutta toisaalta ne eivät vaatineet mitään totista suorittamistakaan. Kaiken kaikkiaan pelin vaikeustaso on hyvin helppo. Pääosassa on tarina ja tunnelmointi. Läpipeluu kesti minulla reilut viisi tuntia.

Finding Paradise: prepare memento

KUVA: Kun muisto on kokonainen, muistoesine pitää "valmistella". Tätä edustaa pulmapeliosuus, jossa pitää yhdistää samanlaisia merkkejä. Pelin edetessä se vaikeutuu asteittain.

Vakava satu, haikeutta huumorilla

Hieman lapsekas ja miniatyyrimäinen grafiikka saa Finding Paradisen tuntumaan sadulta. Kauhuelementit, joita en muista olleen To the Moonissa tai A Bird Storyssä, tuntuivat hupsuilta. Pelin pohjavire on kuitenkin hyvin vakava ja siinä käsitellään aikuismaisia asioita kuten avioliittoa, ammattia ja perhe-elämää.

Finding Paradise: memento detected

KUVA: Finding Paradisen potilas on To the Moonista tuttu poika. Hänen muistojaan leimaavat yksinäisyys, epävarmuus ja huono itsetunto. Tässä ollaan tunnistettu muistoesine (sinertävän kuplan sisällä). Se pitää "ladata" kerätyillä muiston palasilla.

Koska pelissä pyöritään muistojen parissa, se on hengeltään hyvin nostalginen. Siinä on myös ripaus romantiikkaa. Evan ja Neilin kollegiaalinen naljailu tarjoaa huumoria. Myös Neilin persoona hassuine kungfu-tyylisine eleineen ja nörtti-intoiluineen ehkäisee liiallista surumielisyyttä.

Pelin musiikki kohtelee kuulijaa hyvin kiltisti. Toimintakohtauksissakaan se ei tuntunut aggressiiviselta tai pahaenteiseltä. Musiikki on osa tarinaa, paikoin myös konkreettisesti. Se sopii kokonaisuuteen oikein hyvin ja tuntuu juuri tähän peliin tehdyltä.

Finding Paradise: concert

KUVA: Pelissä on orkesteriharjoitus, jossa soitetaan pianolla pelin tunnussävelmää. Muistoissa ns. merkityksettömät henkilöt ovat tummia varjohahmoja ja merkitykselliset näkyvät värillisinä. Eva ja Neil ovat kevyesti haalistettuna.

Loppuarvio

Finding Paradisessa vallitsee traagisen, lempeän ja hassun tasapaino. Se on tarina ennen kaikkea. Pitemmän päälle se ottaa mielenkiintoisen suunnan ja loppuratkaisu on yllättävä.

Annan arvoa muistoihin ja muistoesineisiin perustuvalle mekaniikalle tarinankerronnan muotona, mutta pelaajana jäin kaipaamaan pulma- tai strategisia haasteita. Potilaan muistot ja Evan ja Neilin keräämät muistoesineet olivat hyvin arkisia.

Finding Paradise: overworld

KUVA: Prosessin lopussa näkyvät kaikki kerätyt muistoesineet, jotka kytkevät muistot toisiinsa. Tämä on potilaan "overworld", ylimaailma, ja eräänlainen ylläpitäjän taso.

Vaikka näin tuntuukin julmalta sanoa, potilaan elämäkerta oli minusta liian tavallinen ja merkityksetön. En tiedä, jäikö minulle käteen mitään muuta kuin jonkinasteinen suru potilaan vuoksi. Ei tunnu, että tarinan kertominen olisi tehnyt pienestä suurta.

Koska tunnen entuudesta Finding Paradisea edeltäneet pelit sekä pari samaan maailmaan sijoittuvaa minisodia, näen Finding Paradisen osana kokonaisuutta ja annan osaksi pisteitä sille. Pelaaja minussa on kuitenkin haukotellut. Annan pelikokemukselleni 61 pistettä sadasta.

Saatavuus

Finding Paradise on saatavilla Windows-, macOS- ja Linux-tietokoneille.

 Seuraa
    
 Blogiarkisto
Mitä, kuka?

Julius S, old school -pelaaja Pohjois-Suomen pöheiköstä. Tarinaperustaisten videopelien kohtuu(suuri)kuluttaja, joka liehuttaa mielellään indie-lippua. Motto: Paras peli ei ole se, joka pitää suurinta meteliä, vaan se joka puhuu sinulle.

Pidän myös toista blogia, joka keskittyy interaktiiviseen kirjallisuuteen ja sivuaa siten usein pelejä: Kirjallisen suunnistajan lokikirja

Top-10

(blogin arvio asteikolla 100)

  1. Valhalla and the Lord of Infinity (94)
  2. Neuromancer (92)
  3. Samorost 3 (90)
  4. This War of Mine (86)
  5. Technobabylon (84)
  6. Shadowrun Hong Kong (84)
  7. The Last Door – Collector's Edition (82)
  8. Always Sometimes Monsters (81)
  9. The Dream Machine (81)
  10. Gabriel Knight: Sins of the Fathers – 20th Anniversary Edition (80)

KAIKKI PELIT

Arvion perusteet
Pistemäärä on annettu pelikokemukselle ja pelille kokonaisuutena: se ei ole pelin eri osa-alueiden yhteenlaskettu summa tai keskiarvo. Kaikki blogissa arvioidut pelit ovat pelaamisen arvoisia, muuten ne eivät olisi täällä.

Suositeltu pelimusiikki