Viime tiistaina ilmestynyt Wadjet Eye Gamesin takuuvarma uutuustuotanto Shardlight on samaan aikaan klassinen ja moderni seikkailu. Klassinen, koska se on tehty AGS-pohjalle, ja moderni johtuen päähahmosta ja tietyistä juonenkäänteistä. Ensi alkuun jopa laahaavalta tuntunut tarina tiivistyi jännäriksi loppua kohti ja siinä ollaan perimmäisten elämän ja kuoleman kysymysten äärellä.

Olen pelannut kaikki Wadjet Eye Games -pelistudion AGS:llä tehdyt seikkailut ja pidän itseäni Dave Gilbertin tuotantojen ystävänä. Tunnen Shardlightin suunnittelijan Francisco Gonzalezin entuudesta A Golden Wake -pelistä, joka ilmestyi vuonna 2014 vähin fanfaarein ja melkein kuin varkain. Tuntui, että tekijä itse jopa jossain määrin häpesi sitä. Minusta siihen ei ollut mitään syytä, vaikka peliä leimasikin kömpelyys. A Golden Wake on paljon omintakeisempi kuin Shardlight; minuun siinä vetosi (aito) historiallinen ympäristö ja aihe: päähahmon moraalinen rappio.

Amyn liidulla graffiteja väsäävä ystävä on kapinallinen, mutta hän ei kanavoi sitä mihinkään oikeasti muutoksen tekevään toimintaan.

Idyllinen makaaberi sekamelska

Shardlight on dystooppinen fantasia. Ympäristö sinänsä on viehättävä (vaikkakin makaaberi) ja graafikko Ben Chandler on tehnyt hyvää työtä. Hänen käsissään pikseligrafiikka ei tunnu rajoitukselta, ja Ulyanovin lähikuvat eri hahmoista antoivat niille inhimillisen luonteen yhdessä hyvän ääninäyttelyn kanssa. Minusta grafiikka ja ääninäyttely olivatkin parasta tässä pelissä. Kitaramusiikista taustalla en niin välittänyt, mutta se oli luonnosmaisessa taiteellisuudessaan melko epätyypillistä. Sekä tarinana että pelinä Shardlight parani loppua kohti.

Päähahmo Amy on nuori mekaanikko, joka on menettänyt sekä äitinsä että isänsä Green Lungs -nimiselle taudille. Se viitannee säteilysairauteen ja kaupungin kaksikymmentä vuotta aiemmin tuhonnut Big Blast atomipommiin. Kaupunkia hallitseva luokka on omaksunut historiallisen aristokratian tyylin, ja väestö on voimakkaasti kahtia jakautunut niihin, jotka saavat hoitoa, ja niihin, jotka voivat saada sitä vain voittamalla arpajaisissa. Kaupungin rakennuskanta ja infrastruktuuri eivät ole toipuneet entiselleen, ja ruumiita retkottaa pitkin poikin. Realistisesti katsottuna se tuntui hölmöltä – kyllä ihmiset olisivat ruumiit pois siivonneet voidakseen ylipäänsä jatkaa elämäänsä – ja jopa fantasian mittapuilla ylilyönniltä.

Toinen Amyn "työnantajista", ministeriötä johtava Tiberius, ja samalla toinen pelin vastavoimista. Se toinen on kiivasluontoinen kapinnallisjohtaja. Molempien motiivi ja etiikka kyseenalaistetaan pelissä.

Raskaita kysymyksiä simppelissä paketissa

Pelaajan tehtävänä on ohjata Amyä, joka on juuri saanut tietää sairastuneensa kuolettavasti. Toivon ja toivottomuuden teema hallitsee ja ohjaa jossain määrin Amyn ja pelaajan päätöksiä. Peli lienee suunniteltu kannustamaan pelaajaa tekemään omat johtopäätöksensä, kenen puolelle pitäisi asettua ja ollako itsekäs vai altruistinen, mutta loppujen lopuksi – tai paremminkin aina vihoviimeiseen valintaan asti – Amyn kohtalolta ei voi välttyä. Saako Amy parantavan rokotteen ja kuka on lahkolaisten palvoma, pelätty varishahmoinen Reaper?

Pelissä on kivoja tutkittavia ympäristöjä. Klikattavia kohteita tässä näkymässä ei kuitenkaan ole kovin paljon. Tutkiminen ja esineiden haaliminen on tarkoituksenmukaista ja taloudellista.

Vaikka näin pelissä viehättäviä piirteitä ja yhteiskunnallismoraalinen teema onnistui puhuttelemaan pientä ihmistä (pelaajaa Amyn kautta), en voi välttää ajattelemasta, että se on hyvin laskelmoitu. Tuntuu, että siihen on tietoisesti yhdistetty Wadjet Eye Gamesin suosituimpien pelien piirteitä ja suunnittelija Gonzalezin oma ääni on peittynyt sen alle. Dialogit olivat sujuvia, mutta tavallaan liian viimeisteltyjä ja siten persoonattomia, eikä mainio ääninäyttely täysin onnistunut korjaamaan sitä. Ehkä tekijöiden tarkoitusperät ovat vilpittömät, mutta päähahmo tuntuu erittäinkin rakennetulta: nainen jota kiinnostavat autot ja muut mekaaniset vempeleet, kaunis blondi jolle ulkonäkö ei merkkaa mitään, onneton orpo joka yltää sankaritekoihin, kuolemansairas joka ei menetä toimintakykyään...

Pelissä on tietty vakiosetti hahmoja, joiden luona voi käydä ja joiden kanssa voi keskustella. Nelson on erityinen tietoa sisältävän kirjastonsa ansiosta.

Pelin tehtävät olivat melko yksioikoisia ja helppoja, tavaraluettelon käyttö selkeää, eivätkä ratkaisut vaatineet juuri ajatustyötä. Liikkuminen paikasta toiseen kartan kautta toimi kätevästi, enkä kokenut pelissä muutenkaan suunnistusongelmia. Shardlight on suuresti tarinan ja hahmojen varassa, ja minut se piti otteessa yksityiskohdillaan, jotka grafiikka herätti eloon.

Loppuarvio

Mielelläni antaisin tälle pelille yleisarvioksi yli 70 pistettä, mutta kun tarkastelin blogin aiempaa pisteytystapaa, tulin siihen tulokseen, että ollakseni oikeudenmukainen muita pelejä kohtaan joudun antamaan Shardlightille 64 pistettä. Se on minulle korkeintaan keskiverto seikkailu ja itse asiassa Wadjet Eye Gamesin julkaisemien pelien heikoimpia. Mutta ei niin, että se olisi huono.

Saatavuus

Shardlight on toistaiseksi saatavilla vain Windows-tietokoneille, ja siitä on ladattavissa ilmainen demo.

Peli tekijöiltä: Francisco GonzalezWadjet Eye Games