Reputtaneet 2015

Jotkin pelit eivät pääse Samoojaan, vaikka ne ovat ehdolla ja pelaan niitä. Ehkä muutamat niistä kuitenkin ansaitsevat maininnan ja perustelun hylkäämiselle. Vuoteen 2015 on mahtunut viisi tämän blogin haarukkaan sopivaa peliä, joihin petyin pahasti: Fallout, Grim Fandango Remastered, Neverending Nightmares, Tengami ja Year Walk. Ne kaikki epäonnistuivat pelikokemuksena komeasti. Yritän pitää tämän lyhyenä, mutta Falloutista en voi olla vuodattamatta.

Fallout (1997)

Olisin niin halunnut pelata tämän loppuun!

Fallout

Nyt kun Fallout 4 on kovalla ryminällä ilmestymässä, ovat pelisarjan aiemmatkin osat saaneet samalla huomiota. Tässä aallossa minäkin päätin ottaa selvää, millainen tämä niin paljon hehkutettu post-apokalyptinen pelimaailma oikein on. Olen nimittäin välttynyt siltä kaikki nämä vuodet aina ensimmäisen osan ilmestymisestä asti.

Minä todella yritin paneutua Fallout 1:een ja onnistuinkin hankkimaan omalle holvilleni kaivatun vesi-mikrosirun ja täten pelaamaan lisäaikaa. Mutta ne taistelut! Ne roolipeleissä aina niin keskeiset taistelut ja hahmoevoluutio.

Hahmoni oli surkea. Aloitin uudella hahmolla parikin kertaa, mutta olin aina surkea. Tämä johti raukkamaisiin taistelustrategioihin ja raskaaseen riippuvuuteen mukaan tarttuvista seuralaisista. Ja jotkut jopa kerskuvat, että nämä seuralaiset ovat vain tiellä ja menee paremmin ilman heitä! Hahmo-ominaisuuksien säätäminen on tehty yksinkertaisesti liian vaikeaksi.

Paitsi että ominaisuuspuoli sakkasi, peli on tehty huonosti myös varsinaisten taisteluiden osalta. Strategista suunnittelua ei ollut juuri mahdollista tehdä, vaan mentiin raa'alla tulivoimalla (jota minulla ei ollut). En pysty katsomaan tällaista sormien läpi vanhempienkaan pelien kohdalla.

Oman lisänsä turhautumiseen toi 90-luvun lopun grafiikka ja käyttöliittymä. Olen todennut yleisesti, että silloin tehtiin pohjanoteeraus seikkailupelien pelattavuudessa ja näköjään roolipeleissäkin. Kömpelöä ja rumaa, mutta tavallaan Fallout 1:n grafiikassa on oma viehätyksensä.

Grim Fandango Remastered (1998 ja 2015)

En ymmärrä, miksi tämä peli on noussut suosioon ja maineeseen alun perinkään.

Grim Fandango Remastered

Minä en pitänyt Grim Fandango Remasteredista, ja varmasti vielä vähemmän pitäisin alkuperäisestä. Pelikuvaus ehkä kuulostaa lupaavalta, mutta 3D-grafiikka teki liikkumisesta hidasta ja kömpelöä, eivätkä matemaattiset polygonit miellytä meikäläisen silmää. Olennaisen lisän huonoon pelikokemukseen toi tavaraluettelon käyttö, joka on malliesimerkki siitä, miten 90-luvulla yritettiin uudistaa seikkailupeligenreä, mutta huonoon suuntaan.

Neverending Nightmares (2014)

Niin kutsuttu taiteellisuus ei riitä tekosyyksi mitättömälle pelikokemukselle.

Neverending Nightmares

Neverending Nightmaresin grafiikka tuo mieleen Edward Goreyn kuvitukset, ja pelikuvaus oli periaatteessa lupaava: painajaiset ja masennus. Mutta peli oli todellakin yhtä päättymätöntä painajaisunta, ja jätin sen kesken. Pelihahmo herää aina uudelleen ja uudelleen ja hallusinoi verisistä nukeista ja vauvahirviöstä, josta ei pääse eroon sitten millään. Kanniskelin kirvestä, mutta mitään muuta ei sitten tainnut mukaan tarttuakaan. Missä tehtävät? En löytänyt yhtään. Vähän pelotti, mutta minulle kauhussa yksin ei ole koskaan ollut tarpeeksi.

Tengami (2014)

Näennäisfilosofia ei kanna mihinkään, koko juttu painui kasaan.

Tengami

Tengamissa minua veti puoleensa poikkeuksellinen ja kaunis grafiikka. En tiedä niiden oikeaa suomenkielistä nimeä, mutta inspiraationa ovat olleet kartonkikirjat, joissa sivua kääntämällä avautuu kolmiulotteinen maisema. Siis konkreettisesti kolmiulotteinen eikä mikään hologrammi. Tengamissa oli vahva japanilaisvaikutus myös niin sanotun filosofian osalta, mutta vuodenaikojen vaihtelu ei oikein riittänyt seikkailupelin aiheeksi tai tuntunut syvälliseltä.

Year Walk (2013)

Päätöntä harhailua ja käsittämättömiä tehtäviä.

Year Walk

Kaunis grafiikka ja ruotsalaisesta mytologiasta ammentava maailma lupaavat paljon, mutta eivät lunastaneet mitään omassa pelikokemuksessani. En saanut lainkaan kiinni tehtävistä, ja pelatakseni edes jonkin matkaa olisin tarvinnut läpipeluuohjeita.

 Seuraa
  
 Peliarkisto
Mitä, kuka?

Julius Smed, old school -pelaaja Pohjois-Suomen pöheiköstä. Tarinaperustaisten videopelien kohtuukuluttaja, joka liehuttaa mielellään indie-lippua. Motto: Paras peli ei ole se joka pitää suurinta meteliä, vaan se joka puhuu sinulle.

Pidän myös toista blogia, joka keskittyy interaktiiviseen kirjallisuuteen ja sivuaa siten usein pelejä: Kirjallisen suunnistajan lokikirja

 Uusimpia lokikirjassa
Top-10

Blogin arvio asteikolla 100

  1. Valhalla and the Lord of Infinity (94)
  2. Neuromancer (92)
  3. Samorost 3 (90)
  4. This War of Mine (86)
  5. Technobabylon (84)
  6. Shadowrun Hong Kong (84)
  7. The Last Door – Collector's Edition (82)
  8. Always Sometimes Monsters (81)
  9. The Dream Machine (81)
  10. Gabriel Knight: Sins of the Fathers – 20th Anniversary Edition (80)

KAIKKI PELIT

Arvion perusteet
Pistemäärä on annettu pelikokemukselle ja pelille kokonaisuutena: se ei ole pelin eri osa-alueiden yhteenlaskettu summa tai keskiarvo. Kaikki blogissa arvioidut pelit ovat pelaamisen arvoisia, muuten ne eivät olisi täällä.

Suositeltu pelimusiikki


Seuraavana pelijonossa
  • A Place for the Unwilling
  • Apocalipsis: Wormwood Edition
  • Detective Di: The Silk Rose Murders
  • Detention
  • Haimrik
  • Minit
  • Procession to Cavalry
  • Odottamattomia jonon ohittajia

Odotan valmistumista:

  • Code 7
  • Foxtail
  • Void & Meddler