Vuonna 2003 ilmestynyt, tšekkiläisen Future Gamesin The Black Mirror on ihan pätevä kauhuseikkailu. Se nojaa vahvasti kauhugenrelle tyypillisiin elementteihin sekä tarinan että efektien osalta. Kaikesta näkee, että viisihenkinen tuotantotiimi on todella panostanut tähän projektiin, mutta lopputulos ei ole virheetön eikä omaperäinen.

Pelille on ilmestynyt kaksi jatko-osaa, Black Mirror II: Reigning Evil 2009 ja Black Mirror III: Final Fear 2011. Ne eivät ole saman pelistudion tekemiä. Future Games lopetti toimintansa seitsemän julkaistun pelin jälkeen vuonna 2011. The Black Mirror on heidän menestynein pelinsä.

Tartuin tuntuvassa alennuksessa olleeseen The Black Mirroriin, koska halusin haastaa itseni, mutta lempeällä tavalla. Lähtökohtaisesti en ole kauhugenren ystävä. Sen kuvasto on pahoin kulunut ja "säikäyttelystä" en välitä. Kierrän varsinaiset kauhupelit yleensä kaukaa. Vahvasta tunnelmasta huolimatta The Black Mirror ei onnistunut säpsäyttämään minua missään kohtaa ja kulunutta kuvastoakin käytettiin tyylikkäästi. Tarina oli pääosassa, ja linnoihin ja muihin vanhoihin rakennuksiin sijoittuvat ympäristöt tarjosivat kaunista silmänruokaa.

Pelin lähtökohta

Pelaaja ohjaa kolmissakymmenissä olevaa Samuel Gordonia, joka on jalosukuisen englantilaisperheen vesa. Eletään vuotta 1981. Isoisänsä kuoleman johdosta Samuel palaa synnyinkotiinsa, Black Mirror -linnaan, kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen. Isoisän oletetaan tehneen itsemurhan, mutta Samuel ei usko siihen.

Samuel makuuhuoneessaan. Ympäristön pikkutarkka yksityiskohtaisuus tarkoittaa pikselinmetsästystä. Vasemmalla hiirennapilla katsotaan kohteita ja vaikutetaan niihin; usein kahdesti katsominen kannattaa. Oikealla hiirennapilla tutkitaan – joskus – kohteita lähemmin.

Samuelin lähdön takana oli hänen kihlattunsa traaginen kuolema linnassa sattuneessa tulipalossa, ja vanhat tapahtumat vaivaavat häntä yhä. Mutta häntä vaivaa myös tunne, että jokin on nykyisyydessäkin pahasti vialla. Kaikki muutkin tuntuvat aistivan samaa, ja pelissä vallitsevat synkät sääolot ja yöllinen tunnelma korostavat sitä edelleen.

Samuel kärsii päänsärkykohtauksista ja enteen kaltaisista painajaisunista. Niillä on selittämätön, mutta selvä yhteys alueella tapahtuviin murhiin. Murhat ovat brutaaleja ja ritualistisia, ja uhrit ovat yhtä lailla viattomia kuin johonkin syyllisiäkin. Samuel ryhtyy itsenäisesti tutkimaan niitä, koska näkee yhteyden niiden ja isoisänsä kuoleman välillä. Tämän myötä pelaaja joutuu sotkemaan poliisille kuuluvaa tutkimusaineistoa pahastikin, pimittämään sitä ja rikkomaan sääntöjä ja moraalia. Murhia tutkiessaan Samuel perehtyy sukunsa synkkään historiaan, ja mustaan magiaan viittaavia asioita putkahtelee esiin.

Pelissä luetaan päiväkirjoja ja kirjeitä. Tämä komea kronikka valottaa linnan ja suvun vaiheita.

Tehtävät

The Black Mirrorissa on paljon lukittuja ovia ja lipastoja, ja todella suuri osuus tehtävistä liittyy niiden aukaisemiseen. Lukot ovat seikkailupeleille tyypillinen, klassinen tehtävämuoto ja tässä pelissä niitä riittää. Minusta ne kuitenkin sopivat pelin teemaan ja ympäristöön, enkä pidä niitä sinänsä tekijöiden mielikuvituksettomuutena. Muut tehtävät ovat luonteeltaan enimmäkseen käytännöllisteknisiä, realistiseen ympäristöön liittyviä ja melko suoraviivaisia, kuten työkalujen käyttöä.

Kuvassa alhaalla tavaraluettelo, jossa usein vierailee avaimia. Hahmon vasemmalla puolella on avautunut salaluukku lattiaan, joka sekin on omanlaisensa aukaisutehtävä. Tavaroita käytetään tavalliseen tapaan klikkaamalla ensin esinettä ja sitten käytön kohdetta ympäristössä. Jotkin tavarat ovat yhdistettävissä tavaraluettelon sisällä.

Pelissä on myös muutamia pulmapelin kaltaisia tehtäviä, ei kovin vaikeita.

Linnan vesipumppujärjestelmä on näin hieno, mutta vähän rikki.

Peliin olisin kaivannut kelloa, sillä joskus eteneminen vaati "ajan kulumista". Oli turhauttavaa kuljeskella toimettomana paikasta toiseen vain ajan kuluttamiseksi, tietämättä, kuinka paljon sitä oli kulunut. Aika ei mennyt eteenpäin reaalisesti, vaan se vaati liikkumista.

Ohjattava päähahmo

The Black Mirrorille ominaista on päähenkilön erikoinen suhde muihin henkilöihin. Samuel on heistä oudon riippuvainen. Monia asioita ei voinut tehdä, ellei ensin kysynyt tai kertonut siitä jollekin. Joskus tästä syntyi suoranainen pingpong-poukkoilu yhden henkilön luota toisen luo. Se loi Samuelista naiivin kuvan. Hahmon hieman jäykkä ja pysty köpöttely vahvisti vaikutelmaa ja lisäsi siihen vielä tärkeilevyyttä. En oikein usko, että tämä on ollut pelin tekijöiden tarkoituksena, tai jos on ollut, se on mielestäni epäonnistunut valinta.

Vierailulla Walesissä, keskustelu sukulaisrouvan kanssa. Keskustelun aiheet ovat alhaalla valittavina kuvasymboleina. Pelissä puhutaan paljon henkilöistä henkilöille.

Sukutausta ja varallisuus heijastuivat Samuelin toimintaan esimerkiksi yrityksinä lahjoa tai saada erityisoikeuksia. Alemman sosiaaliluokan henkilöt olivat karkeita ja myös epäkohteliaita, kun taas Samuel samaan aikaan kohtelias ja häikäilemätön.

En kokenut Samuelia niin miellyttävänä kuin samastuttavanakaan hahmona. Hän pysyi etäisenä ja nuken kaltaisena läpi koko pelin. Minulle ei syntynyt selvää kuvaa hänen luonteestaan, eikä hän tuntunut uskottavalta niinkin vakavan tarinan puitteissa kuin The Black Mirror on.

Audiovisuaalisuus

Grafiikan ja äänimaailman puolesta The Black Mirror loistaa. Ympäristöjen ja tunnelman luomiseen on paneuduttu erityisellä huolellisuudella. Grafiikassa on tavoiteltu valokuvan tarkkuutta ilman, että se olisi valokuvien pohjalta muokattu. Tyyli on runsas ja realistinen. (Eri asia on, kuinka todenmukaisia esimerkiksi pelin ruumishuone tai mielisairaala ovat.) Valitettavasti grafiikka kuitenkin kärsii jo iästään: 800 x 600 pikselin resoluutiolla yksityiskohdat eivät pääse oikeuksiinsa nykyisillä näytöillä. Omalla näytölläni peli näkyi postikortin kokoluokassa.

Olisin varmaan halunnut, että peli sijoittuisi Tšekinmaahan eikä niin läpikaluttuun historiallisten rakennusten Englantiin. Ehkä vain kuvittelin, eikä tämä perustu faktoihin, mutta pelissä oli minusta keskieurooppalainen tuntu, joka ei aivan sopinut Englantiin.

Pelin edetessä täydentyvä kartta, johon merkittyihin paikkoihin pääsee klikkaamalla

Ympäristöäänet olivat erinomaiset, mutta musiikki ei noussut suureen osaan.

Ääninäyttelystä on kuulunut kriitikoilta jotain murinoita, mutta en yhdy kuoroon. Minusta ääninäyttelijät eivät olleet rooleissaan ollenkaan hullumpia ja he elävöittivät kankeita ja muuhun grafiikkaan nähden karkeita hahmoja. Päähenkilön ääntä voisin kommentoida "rasittavan koulumaisena", mutta se vahvistaa hahmon pedanttisuutta ja siksi periaatteessa sopii, vaikkei siitä pitäisikään. Tyylillisesti se toi mieleen aiemmin blogissa arvioidun Loom-pelin päähahmon.

Loppuarvio

The Black Mirror on täynnä kliseitä, sekä tarinassa että ympäristöissä efekteineen. Tarina ei suinkaan ole huono, vaikka monet tuntuvat sen loppuratkaisua kritisoineenkin. Mielestäni loppu oli johdonmukainen päätös kaikelle tapahtuneelle ja paljastuneelle. Päähenkilössä näin hyödyntämätöntä potentiaalia. Mikäli pelaaja oltaisiin saatu häneen samastumaan, loppuratkaisu olisi ollut sitäkin voimakkaampi. Aivan kuin tekijät olisivat tätä pelänneet. Nyt kokemus oli etäinen, kuin olisin turistina ihaillut paikkoja ja vain siinä sivussa hoidellut suvun synkkää salaisuutta.

Tekijät ovat kuitenkin selvästi uskoneet tarinaan ja panneet parastaan, vaikka jokunen aukko käsikirjoitukseen on jäänytkin. Omaan pelikokemukseeni ne eivät vaikuttaneet pientä harmistusta enempää. En halua olla tälle pelille ankara, ja annan sille yleisarvioksi 70 pistettä sadasta.

Saatavuus

The Black Mirror on saatavilla Windows-käyttöjärjestelmälle esimerkiksi Steamistä tai GOG.comista.

Peli tekijöiltä: Future Games