Sam & Max Hit the Road (1993)

Leisure Suit Larryn vanavedessä mieleeni palasi myös Steve Purcellin sarjakuvaan perustuva seikkailu Sam & Max Hit the Road. Se on LucasArtsin kultakauden tuotantoa vuodelta 1993 ja klassikko siinä missä The Secret of Monkey Island ja Indiana Jones and the Fate of Atlantiskin. Ihmisenkaltaiset koira ja pupujussi, Sam ja Max, toimivat freelance-poliiseina ratkoen kummia juttuja. Peli on täynnä nokkelaa dialogia, hullunkurisia hahmoja ja absurdeja käänteitä. Myös tämä peli, Leisure Suit Larryn tavoin, edellyttää amerikkalaisen populaarikulttuurin tuntemusta, jotta vitsit avautuisivat täydellisesti. Siinä on myös viittauksia edellisiin LucasArtsin peleihin. Hauska se minusta kuitenkin on, vaikka kaikki sanakäänteet ja vitsit eivät aivan aukeaisikaan. Maxin puheenparren sopimattomuuden kyllä tajuaa, ja tehtävät ja niiden ratkaisut ovat villejä. Peli tarjoaa upeaa pikseligrafiikkaa ja loistavaa ääninäyttelyä, ja animaatioihin on todella panostettu.
Sam & Max Hit the Road on toteutettu LucasArtsin kehittämällä SCUMM-pelimoottorilla, sen kuudennella versiolla. Pelimekaniikka on hioutunut merkittävästi aiemmista Scumm-peleistä. Tekstuaalisesta ohjaustavasta on päästy kokonaan eroon ja nyt vain klikkaillaan hiirellä kuvia. Kuten Sierran Leisure Suit Larry 1: In the Land of the Lounge Lizardsissa vuodelta 1991, Sam & Max Hit the Roadissa käytetään erityistä toimintokarusellia hiiren osoittimessa. Klikkaamalla oikeaa hiirennappia toiminto vaihtuu. LucasArts on myös puristanut tarvittavien toimintojen (käskyjen eli verbien) määrän minimiin: kävele, katso, ota, puhu, käytä ja käytä valittua tavaraa. Myös dialogit käydään kuvien kautta. Kun keskusteluyhteys on avattu, näytön alaosaan tulee lista ikoneita, joista aihe valitaan. Näin varsinaiset repliikit eivät paljastu pelaajalle ennen aikojaan vaan vasta sitten, kun Sam ne tosiasiallisesti sanoo.

Alun perin Sam & Max Hit the Road ilmestyi MS-DOS:ille kahdessa muodossa: levykkeellä ja CD-ROM:illa. Levykeversio ei sisältänyt pelinaikaista puhenäyttelyä eikä kaikkea musiikkia. Tämän vajavaisen version pyörittämiseen tarvittiin kuitenkin 7 korppu-levykettä, kun CD:eitä tarvittiin täydelliseen versioon vain yksi. Nykykoneilla toimiva kaupallinen versio vastaa CD-ROM-versiota, ja latauspaketti sisältää alkuperäisistä oheismateriaaleista oppaan ja vihjekirjasen PDF-muodossa. Paketti ei sisällä värityskirjaa, mutta sen voi löytää verkosta skannattuna muun muassa Internet Archivesta.
Kaksikko tehtävänsä tasalla: koominen dekkari
Sam ja Max tarttuvat malttamattomina seuraavaan toimeksiantoonsa, joka toimitetaan perille mitä oudoimmalla tavalla. Jo tämä lupaa seikkailusta hulvatonta, ja sitä se totisesti on. Huvipuistolla on ongelma: sen freak shown vetonaula, Bruno-isojalka on kadonnut. Samalla on kadonnut myös kirahvikaulainen tyttö Trixie ja on herännyt epäily, että Bruno olisi kaapannut Trixien. Sam ja Max pestataan löytämään nämä kaksi vetonaulaa ja palauttamaan heidät huvipuistoon.

Samin ja Maxin tie vie ympäri Yhdysvaltoja. He ajavat autollaan pikavauhtia turistirysästä toiseen. Nämä paikat ovat parodiaa tosimaailmasta, ja sarjakuvan ja pelin suunnittelija Steve Purcell on kertonut niiden yhteydestä oman lapsuutensa automatkoihin. Tosimaailmaan verrattuna kaikki lyö nyt yli, mutta ehkei sittenkään niin kovin paljon. Sam & Max Hit the Roadin huumori perustuu asetelmille siinä missä pupujussi-Maxin sanailullekin. Kaikki pelissä esiintyvät hahmot ovat naurunalaisia mutta eivät tietoisia omasta naurunalaisuudestaan, mikä tekee heistä oudolla tavalla hyväntahtoisia.
Pelaaja ohjaa Sam-koiraa. Hyperaktiivinen Max pysyy liikkeessä kaiken aikaa, ravaa ympäri näyttöä ja suoltaa suustaan törkeyksiä ja kaikenlaista arveluttavaa. Samalla pupu on kuitenkin söpö ja sympaattinen, ja Sam toimii rauhoittavana aikuisena. Hauskasti Sam voi "käyttää" Maxia. Max on samalla tasolla tavaroiden kanssa, joihin voi tarttua ja joita voi käyttää työkalun tavoin. Max osoittautuu melko monipuoliseksi.

Kevyt peli joka haastaa
Pelin tehtävät edellyttävät pelaajalta nokkeluutta tai sitten vain karkean kokeellista asennetta. Tehtävät ovat usein monivaiheisia ja vaativat useampien tavaroiden yhdistämistä tai peräkkäistä käyttöä. En sanoisi peliä helpoksi, sillä minulla oli vaikeuksia tunnistaa ympäristöistä kaikkia kulkusuuntia (uloskäyntejä) ja interaktiivisia kohteita. Jälkeenpäin ajatellen vihjeet kyllä olivat olemassa.

Ympäri Yhdysvaltoja sijaitsevissa paikoissa voi vapaasti kiertää niin monta kertaa kuin on tarvis kaiken löytämiseksi. Peli ei ole siinä mielessä tiukan lineaarinen, mutta tosi asiassa, tarinallisesti, se on. Vierailtavien paikkojen saatavuutta hallitaan siten, että kartta päivittyy: Samin ja Maxin on saatava tieto kustakin paikasta ennen kuin se ilmestyy kartalle. Tieto on sijoitettu ovelasti tavaraluettelon tavaroihin, joita pitää katsoa erikseen tiedon saamiseksi.

Tavaraluettelotehtävien lisäksi Sam & Max Hit the Roadissa on myös toiminnallisempia tehtäviä tai minipelejä. Siitä löytyy myös sinänsä peliin liittymättömiä sivupelejä, jotka tarjoavat hengähdystauon tarinasta.
Käytin läpipeluuseen neljä ja puoli tuntia ja käytin hyväksi ohjeita. Erityismaininnan ansaitsee pelin mukana tullut vihjekirja. Siinä yritetään antaa ohjeet hauskassa muodossa ja askel askeleelta tarkentuen. Sanoisin, että kannattaa mieluummin turvautua siihen kuin verkosta löytyviin tiiviisiin läpipeluuohjeisiin. Tekstin ohessa on sarjakuvastrippejä. Vihjekirja siis tulee nykyisen kaupallisen latauspaketin mukana PDF-muodossa.

Wow ja not so
Sikäli kuin nykypäivästä käsin pystyy samastumaan 1990-luvun alkuun, Sam & Max Hit the Road näyttää tyrmäävän hienolta. Myös sen runsaat animaatiot tekevät vaikutuksen. Steve Purcellin sarjakuvatyyli on sovitettu pikseligrafiikaksi erittäin hyvin. Ei tule vaikutelmaa värien vähyydestä, sillä VGA-grafiikka mahdollisti 256:n värin käytön yhtäaikaisesti näytöllä.
Kaikki pelissä puhuvat hahmot on ääninäytelty, ja täytyy sanoa, että roolit on jaettu hyvin. Samin ja Maxin hahmoja ei olisi paremmin voinut tulkita. Musiikki on jatsahtavaa ja sopii peliin ihan hyvin, eikä laadussa tai määrässä ole suuremmin valittamista. Ääniefektit sen sijaan ovat kehnoja ja keinotekoisen kuuloisia, mistä olin hieman järkyttynyt. Se pisti spekuloimaan, voisivatko huonot ääniefektit johtua ajan tai rahoituksen puutteesta tai kenties tilan puutteesta levykkeillä. Pelin piti valmistua vain kahdeksassa kuukaudessa.

Saaga jatkuu
Minulle Sam & Max Hit the Road oli nostalgiamatka, vaikken olekaan pelannut sitä vielä 1990-luvun alussa vaan todennäköisesti vasta 2000-luvun taitteessa. Minulla oli valemuisto, että olisin pelannut sitä 1990-luvun puolivälissä Amigalla, mutta Amigalle peliä ei ole edes julkaistu. Se vain näyttää Amiga-peliltä. Sam ja Max ovat painuneet mieleeni joka tapauksessa sympaattisena kaksikkona. Heistä ei voi olla pitämättä.
Samin ja Maxin tarina on saanut jatkoa pelimaailmassa, mutta vasta 2000-luvulla. Näitä uudempia 3D-pelejä en ole vielä pelannut. Kaksi kertaa yritys elvyttää pelisarja epäonnistui ja vasta, kun oikeudet hahmoihin vapautuivat LucasArtsilta 2005 ja Telltale-pelistudio hankki ne itselleen, alkoi tapahtua. Ilmestyi kolme episodimuotoista Sam & Maxiä: Sam & Max Save the World vuonna 2006, Sam & Max Beyond Time and Space vuonna 2007 sekä Sam & Max: The Devil's Playhouse vuonna 2010.

Loppuarvio
Sam & Max Hit the Road näyttää ja kuulostaa hyvältä ääniefektit poislukien. Se on harmittomalla tavalla shokeeraava seikkailupeliklassikko, jonka kieroutunut huumorintaju ruumiillistuu Max-pupun hahmossa. Tavaraluettelotehtävät kutittelevat sellaisia älynystyröitä, joita pelaaja ei ehkä tiennyt edes olevan olemassa. Freelance-poliisikaksikko vie matkalle ympäri hullukurisia Yhdysvaltoja. Kaikki pelihahmot ovat eksentrisiä ja koomisia, eikä vitseille tule loppua. Tarina on höpsö, mutta lopussa kaikki käy hyvin. Annan tälle pelikokemukselleni kokonaisarvosanaksi 80 pistettä sadasta.

Saatavuus
Sam & Max Hit the Road on saatavilla Windows- ja macOS-tietokoneille esimerkiksi GOG.comista tai Steamistä. Peli pyörii ScummVM-ohjelman tarjoamalla alustalla, ja sen voi löytää myös ilmaiseksi tiedostona, jonka voi avata kyseisellä ohjelmalla itse.
Seuraa
Peliarkisto
Mitä, kuka?
Julius Smed, old school -pelaaja Pohjois-Suomen pöheiköstä. Tarinaperustaisten videopelien kohtuukuluttaja, joka liehuttaa mielellään indie-lippua. Motto: Paras peli ei ole se joka pitää suurinta meteliä, vaan se joka puhuu sinulle.
Pidän myös toista blogia, joka keskittyy interaktiiviseen kirjallisuuteen ja sivuaa siten usein pelejä: Kirjallisen suunnistajan lokikirja
Uusimpia lokikirjassa
Top-10
Blogin arvio asteikolla 100
- Valhalla and the Lord of Infinity (94)
- Neuromancer (92)
- Samorost 3 (90)
- The Secret of Monkey Island (88)
- This War of Mine (86)
- Technobabylon (84)
- Shadowrun Hong Kong (84)
- The Sexy Brutale (83)
- The Last Door – Collector's Edition (82)
- Always Sometimes Monsters (81)
Arvion perusteet
Pistemäärä on annettu pelikokemukselle ja pelille kokonaisuutena: se ei ole pelin eri osa-alueiden yhteenlaskettu summa tai keskiarvo. Kaikki blogissa arvioidut pelit ovat pelaamisen arvoisia, muuten ne eivät olisi täällä.
Pelialustana
- Lenovo Legion T5 26AMR5 - AMD Ryzen 5 5600G - NVIDIA GeForce RTX 3060 12 Gt - Windows 11
- Apple Mac Mini M2 Pro - macOS Sequoia
- Retro Games The A500 Mini
- VICE-emulaattorit
- Satunnaisemmin myös muut emulaattorit