Batman (1986)
Hankin vastikään Retro Gamesin The Spectrum -pelikonsolin. Olen pelannut aiemmin Spectrum-pelejä Windowsin emulaattoriohjelmalla ja viehättynyt niiden tahattomasta taiteellisuudesta. Viittaan taiteellisuudella värivuotoon ja yksinkertaisuudesta kumpuavaan omaperäisyyteen. Tässä omaperäisyydessä on jotain lapsenkaltaista ja viehättävää, ja tällä kertaa esittelemäni peli, Ocean Softwaren Batman vuodelta 1986, on siitä oiva esimerkki. Se on isometrinen toimintaseikkailu, jossa on laaja 150 näytön pelimaailma, moninaiset vastustajat ja päällekkäin pinottavien "laatikoiden" pulmapelimekaniikka. Pystysuunnassa monelle eri tasolle levittäytyvä Lepakkoluola edustaa myös tasohyppelyhaastetta, josta suoriutuminen edellyttää tarkkaa ajoitusta ja pikselintarkkaa ohjausta. Nykypelaajalle se voi olla todellinen koetinkivi. Batman on Spectrum-pelien klassikko, ja siinä on monia uraauurtavia ominaisuuksia.
Lue koko juttuDark City: Vienna (2019)
Jatkoin Dark City -etsimispelisarjan parissa sen kolmannella, Wieniin sijoittuvalla osalla vuodelta 2019. Wienin oopperatalo on saanut oman kummituksensa, joka jättää uhkaavia viestejä ja omaa puumerkkiään sinne tänne. Jotain tuntuu kummituksella olevan pahasti hampaankolossa. Etsivämme kutsutaan paikalle selvittämään tapausta, joka johtaa hänet paljastamaan toksisen työpaikan salaisuudet. Asetelma on kiinnostava, mutta tarina jää aukkoiseksi. Audiovisuaalisesti ja pelillisesti sarjan kolmas osa on hyvin ensimmäisen ja toisen osan kaltainen.
Lue koko juttuDark City: Munich (2018)
Pelasin Dark City -sarjan kakkososan heti ensimmäisen osan perään. Müncheniin sijoittuva kakkososa ilmestyi loppuvuodesta 2018, ja siinä jahdataan ihmissutta Oktoberfestin merkeissä. Yhtäläisyydet ensimmäiseen sarjan osaan ovat ilmeiset. Tapaus on kuitenkin uusi ja erilainen ja saa itse asiassa yllättävän käänteen, koska realistinen etsivähahmomme todistaa jotain uskomatonta. Tämä tuntuu vievän sarjaa voimakkaasti fantasian suuntaan verrattuna ensimmäisen osan realistisempaan draamaan. Kerronallisesti on myös tullut kokeellisuutta ja pahis on uskottavampi. Pelillisesti liikutaan samoilla mailla, grafiikka on kuin samasta puusta veistettyä ja musiikki niin samankaltaista, että epäilin sitä kierrätetyksi. Eroavaisuudet tekivät pelin minulle kuitenkin pelaamisen arvoiseksi.
Lue koko juttuDark City: London (2017)
Palasin hidden object -seikkailujen pariin sarjalla Dark City, jossa vieraillaan kuuluisissa kaupungeissa hyödyntäen paikallista historiaa ja legendoja. Dark City: London, vuodelta 2017, on sarjan ensimmäinen osa. Se on visuaalisesti, tunnelmallisesti ja pelillisesti lupaava aloitus, mutta sen dekkaritarina jättää piinallisesti tärkeitä kysymyksiä auki. Peli edustaa varhaista modernia HOPA-suunnittelua (Hidden Object Puzzle Adventure), jossa seikkailupelimäisen tarinan ja tavaraluettelon käytön oheen liitetään etsimisnäkymiä ja minipulmapelejä. Uudempiin peleihin verrattuna se on melko suoraviivainen ja sisältöä on vähemmän.
Lue koko juttuDarkmere: The Nightmare's Begun (1994)
Samaan aikaan aikaansa edellä ja jäljessä oleva Amiga-peli Darkmere on mielenkiintoinen tapaus. Se ilmestyi 1994, mutta tuntuu kuitenkin kuuluvan 1980-luvun lopun kokeellisiin hybridipeleihin: lajin puolesta siinä yhdistyvät seikkailu, toiminta ja luolastoroolipeli. Darkmeren isometrinen pelimaailma on todella laaja, ja se on rakenteellisesti ja kerronnallisesti kunnianhimoinen peli. 1990-luvun puolivälin paikkeilla 3D-toimintaseikkailut PC:llä alkoivat kuitenkin ajaa isometristen Amiga-pelien ohi, ja Darkmere tavallaan syntyi vanhana. Minulle se oli uusi tuttavuus, sillä en ole omina Amiga-aikoinani 1990-luvulla törmännyt siihen. Pelikokemus nykypäivänä oli kiehtova ja vaikuttava, mutta samalla kömpelö.
Lue koko juttuRoguecraft DX (2026)
Helmikuun alussa 2026 ilmestyi deluxe-versio puolitoista vuotta aiemmin ilmestyneestä Amiga-pelistä Roguecraft. Roguecraft on retrohenkinen, helppo ja sujuva luolastoroolipeli, jossa lahdataan hirviöitä ja kerätään kultaa. Pelin grafiikka ja äänimaailma tekivät minuun vaikutuksen – DX-versiossa vielä suuremman kuin perusversiossa. Olen iloinen saatuani uutta kaupallisen tason pelattavaa omalle A500 Minilleni. Käsittelen tässä blogipostauksessa molempia versioita, sillä ne ovat oleellisesti samanlaisia. Toki DX-version parannukset käyvät selviksi myös.
Lue koko juttuSam & Max Hit the Road (1993)
Leisure Suit Larryn vanavedessä mieleeni palasi myös Steve Purcellin sarjakuvaan perustuva seikkailu Sam & Max Hit the Road. Se on LucasArtsin kultakauden tuotantoa vuodelta 1993 ja klassikko siinä missä The Secret of Monkey Island ja Indiana Jones and the Fate of Atlantiskin. Ihmisenkaltaiset koira ja pupujussi, Sam ja Max, toimivat freelance-poliiseina ratkoen kummia juttuja. Peli on täynnä nokkelaa dialogia, hullunkurisia hahmoja ja absurdeja käänteitä. Myös tämä peli, Leisure Suit Larryn tavoin, edellyttää amerikkalaisen populaarikulttuurin tuntemusta, jotta vitsit avautuisivat täydellisesti. Siinä on myös viittauksia edellisiin LucasArtsin peleihin. Hauska se minusta kuitenkin on, vaikka kaikki sanakäänteet ja vitsit eivät aivan aukeaisikaan. Maxin puheenparren sopimattomuuden kyllä tajuaa, ja tehtävät ja niiden ratkaisut ovat villejä. Peli tarjoaa upeaa pikseligrafiikkaa ja loistavaa ääninäyttelyä, ja animaatioihin on todella panostettu.
Lue koko juttuMystery Case Files: Rewind Collector's Edition (2018)
En tiedä, miksi minulla meni näin kauan löytää Rewind, Mystery Case Files -pelisarjan 17. osa. En siis ole pelannut sarjan osia mitenkään järjestyksessä, vaan jonkinlaisen vetovoiman mukaan. Ehkä pelin visuaalinen imago (mainoskuva) ei vedonnut eikä Big Fish Gamesin pelikuvauskaan paljasta, mistä oikeastaan on kyse, mutta pelin nimi ja pelaajat sen kyllä kertovat: se on matka muistoihin. Rewind on useammallakin tapaa taaksepäin kelaamista. Pelimekaniikaltaan se on yhdistelmä neljää ensimmäistä pelisarjan osaa eli juuri niitä puhtaita etsimispelejä ennen seikkailupelielementtien tunkeutumista sarjaan. Se myös kerää yhteen menneiden pelien hahmoja, ja pelaajan vanha vastustaja, Charles Dalimar, on jälleen kerran aiheena – tosin vain taustavaikuttajana, sillä pääosassa häärii Charlesin poika Victor. Victor on sössinyt aikakoneen säätöjen kanssa ja sekoittanut aikajanat. Pelaajan tehtävänä on palauttaa omilta aikajanoiltaan irti reväistyt hahmot takaisin. Hupsua kuin mikä, mutta minähän tykkäsin!
Lue koko juttuAdam Wolfe Complete Edition (2016)
2016 ilmestynyt synkkätunnelmainen hidden-object-seikkailu Adam Wolfe erottuu etsimispelien valtavirrasta vakuuttavalla tavalla. Pelin nimihenkilö Adam Wolfe on mustaan nahkarotsiin pukeutunut yksityisetsivä, joka on erikoistunut paranormaaleihin tapauksiin. Hänen asenteensa on kuitenkin realistinen ja "tervejärkinen" – ei kuitenkaan varsinaisesti skeptinen, sillä hän pitää demoneitakin siinä määrin todellisina, että ampuu niitä. Adam on mieleenpainuva ja ristiriitainen hahmo, ja hänen neliosainen tarinansa on melko kompleksinen eikä todellakaan onnellinen. Peli onnistuu sulauttamaan etsimistehtävät osaksi tarinaa erittäin hyvin. Se on samaan aikaan radikaali ja kypsä.
Lue koko juttuThe Secret of Monkey Island (1991)
Synkähkön The Longingin jälkeen kaipasin piristystä ja tartuin kevytmieliseen seikkailupeliklassikkoon The Secret of Monkey Island, jota olen pelannut aikoinaan Amigalla. Pelasin ensin pelin uuden version vuodelta 2009, The Secret of Monkey Island: Special Edition, ja sitten alkuperäisen Amiga-version vuodelta 1991 kokeakseni sen nykyperspektiivistä uudelleen. Pelin aivan ensimmäinen versio oli kuitenkin DOS-tietokoneille, ja tämä arkaainen elämys sisältyy vuoden 2009 Special Editioniin, jossa siihen voi vaihtaa lennosta. Tässä jutussa käsittelen ensisijaisesti Amiga-versiota ja vertaan sitä Special Editioniin. Peli ei ole suotta klassikko. Se pitää seikkailupelinä pintansa edelleen hyvin. Minulla ei ole mitään audiovisuaalisesti uudistunutta versiota vastaan, mutta yllättäen totesin vanhan version pelattavuudeltaan paremmaksi. Vastaan tässä postauksessa myös omasta puolestani kysymykseen, miten pelata Amiga-pelejä.
Lue koko juttu