Dark City: Vienna (2019)
Jatkoin Dark City -etsimispelisarjan parissa sen kolmannella, Wieniin sijoittuvalla osalla vuodelta 2019. Wienin oopperatalo on saanut oman kummituksensa, joka jättää uhkaavia viestejä ja omaa puumerkkiään sinne tänne. Jotain tuntuu kummituksella olevan pahasti hampaankolossa. Etsivämme kutsutaan paikalle selvittämään tapausta, joka johtaa hänet paljastamaan toksisen työpaikan salaisuudet. Asetelma on kiinnostava, mutta tarina jää aukkoiseksi. Audiovisuaalisesti ja pelillisesti sarjan kolmas osa on hyvin ensimmäisen ja toisen osan kaltainen.
Dark City -pelisarjan tekemisestä vastaa 4Friends Games, uudemmalta nimeltään Friendly Fox Studio. Sarja käsittää tällä hetkellä (7/2026) kaikkiaan 11 osaa. Ne kaikki sijoittuvat johonkin tunnettuun kaupunkiin, jossa riehuu jokin yliluonnolliseksi uskottu voima. Pelaajan ohjaaman etsivän asenne on kuitenkin realistinen ja tapaukset myös yleisesti ottaen saavat realistisen ratkaisun. Pelien ilmeessä sekoittuu historia ja fantasia, ja kauhukuvasto on ahkerassa käytössä. Sarjan alkupuolen osat edustavat HOPA-peligenren varhaista muotoa.
Olen esitellyt Samoojassa aiemmin sarjan kaksi ensimmäistä osaa: Dark City: London ja Dark City: Munich.
Oopperan kulisseissa kuohuu
Etsivämme maine on kiirinyt laajalle, ja hänen apuaan anellaan nyt Itävallasta. Wienin oopperatalon tähtilaulajatar Sofia on murhattu, ja kostonhaluinen kummitus uhkaa uuden tähtilaulajattaren ja oopperan mesenaatin henkeä. Kummitus rakastaa omaa tulista logoaan ja piirtelee sitä joka puolelle. Hänen otteissaan on jotain hyvin teatraalista.
Kun etsivä alkaa tutkia taustoja, hänelle selviää, että oopperatalon kulisseissa käydään valtataistelua. Uudella laulajattarella on egoa kerrakseen, ja hän on ottanut talon vakisäveltäjän Johann Strauss nuoremman hampaisiinsa ja haluaa erotettavan kaikki, jotka eivät tue hänen tähteyttään. Mutta eivät säveltäjänkään tunteet tätä diivaa kohtaan ole lämpimät. Opperatalolla on johtajansa – sama mies joka kutsui etsivän paikalle –, mutta sen nauruista vetelee oikeasti herra Steiner, joka on rikas liikemies ja oopperan tukija. Kuka murhasi entisen tähtilaulajattaren, ja kuka haluaa sen kostaa? Etsivällä on useampia epäiltyjä kummituksen rooliin.
Pelin juoni on lupaavan sotkuinen, mutta valitettavasti tätä sarjan kolmatta osaa vaivaa samantapainen ongelma kuin ensimmäistä osaa. Niin Sofia-laulajan murhan motiivi kuin sen tekotapakaan eivät tule selväksi, vaikka ne ovat koko tapauksen perusta. Kummituksen toimintaa ei voi mielestäni ymmärtää ilman tätä tietoa. Aukottoman tarinan kirjoittaminen on ollut yllättävän vaikeaa pelin tekijöille. He onnistuivat kuitenkin melko hyvin sarjan Müncheniin sijoittuvassa kakkososassa.
Tarina on nykyaikaisissa HOPA-peleissä erittäin tärkeä. Se on kaikissa seikkailupeleissä aivan pelin ytimessä. Ei voi luottaa siihen, että pelaajat eivät osaisi kysyä. Kun he osaavat, he jäävät vastauksia vaille. Tietysti sitä voi alkaa sepittää tarinan jättämiä aukkoja umpeen. Voi esimerkiksi keksiä henkilöiden välisiin suhteisiin jotain, mitä pelissä ei kerrota, mutta pidän tätä silti epäonnistumisena.
Silmäkarkkia viulun säestyksellä
Grafiikka on Dark City: Viennassa sarjan edellisten osien tasolla. Tässäkin pelissä liikutaan pimeän aikaan, mutta värit ovat syvät ja vahvat. Fantastis-realistisen päätyylin lisäksi on etsivän "haukankatseella" ja "mielensisäisellä rekonstruktiolla" oma tyylinsä. Aiemmissa sarjan osissa käytetyt seepianväriset piirrosanimaatiot sen sijaan ovat poissa.
Musiikki jatkaa jousivoittoisen orkesterimusiikin tiellä, ja hahmot ovat ääninäytellyt. Etsivän ja ennustajanaisen (kyllä, hän on mukana jälleen!) äänet ovat samat kuin aiemmin. Ajuri-Vinceä ei valitettavasti pelissä esiinny, mutta hänen tilalleen on astunut paikallinen raitiovaununkuljettaja. Nämä kuljettajahahmot ovat minusta sympaattinen piirre sarjassa.
Tajusin, miksi en kiinnittänyt huomiota ääniefekteihin aiemmin. Minulla oli pelien oletusasetukset käytössä, ja musiikki on säädetty niin voimakkaaksi, että ääniefektit peittyvät sen alle. Nyt alensin musiikin voimakkuutta ja pääsin havainnoimaan ääniefektejä paremmin. Niissä ei kuitenkaan ollut mitään erikoista. Ne olivat ihan perustason kilahduksia ja rapinaa.
Nyytillinen mukiinmeneviä pulmia
Pelillisesti tarjolla on sanalistoihin perustuvia etsimisnäkymiä sekä muutama erilainen variaatio. Nämä kaikki olivat minusta ihan kivoja mutta helpon puoleisia. Pulmapelimäisissä minipeleissä oli muutama mukava sovellus. Nekin koin helpoiksi yhtä lukuunottamatta, jonka skippasin.
Pelasin helpoimmalla vaikeusasteella, mikä ei ehkä ole ihan viisasta. Ehkä minun pitäisi jatkossa siirtyä ainakin keskivaikeaan. Alussa voi valita ja itse asiassa kesken pelinkin voi vaihtaa helpon, keskivaikean ja vaikean vaikeustason välillä tai säätää itse. Läpipeluuni kesti vain 2 ½ tuntia, mikä viittaa sekä tarinallisesti että pelillisesti lyhyeen sisältöön.
Tällä kertaa koin kartan hitusen hyödyllisemmäksi kuin aiemmissa sarjan osissa. Tavarat ja tavaraluettelotehtävät, jotka pyörivät lukkojen ympärillä, olivat varmaan enemmän hajallaan ja vaativat sahaamista eri paikkojen kesken. En tiedä, tarkoittaako tämä mitään parannusta pelisuunnittelussa. Se kuitenkin johti minulla myös ahkerampaan vihjenapin käyttöön.
Loppuarvio
Dark City: Viennassa on hienot puitteet kuten kaikissa pelisarjan osissa. Tarina tuntui aluksi lupaavalta, koska epäiltyjäkin oli useampi, mutta se tuotti lopulta hämmennyksen ja sitten pettymyksen. Pelillisesti Dark City: Vienna yhdistää tasapainoisesti etsimisnäkymät, minipelit ja tavaraluettelon käytön, mutta ainakaan helpoimmalla vaikeusasteella se ei haasta.
Huomasin, että aloin kyseenalaistaa päätökseni pelata koko sarja läpi, koska mitään kehitystä en tässä kolmannessa osassa havainnut. Todennäköisesti laitan sarjan joksikin aikaa hyllylle ja pelaan jotain muuta.
Annan pelikokemukselleni Dark City: Viennasta kokonaisarvosanaksi 64 pistettä sadasta.
Saatavuus
Dark City: Vienna on saatavilla Windows-tietokoneille ja Android- ja iOS-laitteille. Siitä on olemassa myös keräilyversio.