Dark City: London (2017)
Palasin hidden object -seikkailujen pariin sarjalla Dark City, jossa vieraillaan kuuluisissa kaupungeissa hyödyntäen paikallista historiaa ja legendoja. Dark City: London, vuodelta 2017, on sarjan ensimmäinen osa. Se on visuaalisesti, tunnelmallisesti ja pelillisesti lupaava aloitus, mutta sen dekkaritarina jättää piinallisesti tärkeitä kysymyksiä auki. Peli edustaa varhaista modernia HOPA-suunnittelua (Hidden Object Puzzle Adventure), jossa seikkailupelimäisen tarinan ja tavaraluettelon käytön oheen liitetään etsimisnäkymiä ja minipulmapelejä. Uudempiin peleihin verrattuna se on melko suoraviivainen ja sisältöä on vähemmän.
Dark City -sarjan on luonut ukrainalainen pelistudio 4Friends Games, joka muutti myöhemmin nimensä muotoon Friendly Fox Studio. Studio on perustettu vuonna 2012, ja he ovat tehneet jo useita laadukkaita etsimispelisarjoja Big Fish Gamesin jakeluun, kuten Immortal Love, Edge of Reality, Bridge to Another World ja Living Legends.
Päättömän miehen jäljestys
Dark City: London alkaa synkästi ja salamyhkäisesti kauhupelien tapaan. Varsinainen kauhupeli se ei kuitenkaan ole, vaan mysteeri-dekkari, joka sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan. Lontoon kuuluisa kellotorni on valmistunut ja eletään 1800-luvun puolivälin jälkeistä aikaa. Pelaajan ohjaama yksityisetsivä saapuu ottamaan vastaan toimeksiantoa tornin juurelle.
Kellotornin avajaiset ovat vaarassa. Kansa kuhisee Lontoota uhkaavasta kirouksesta ja päättömästä miehestä, joka yrittää estää kellon käynnistämisen. Toimeksiantaja ei aaveisiin usko, mutta kun hän on antanut etsivälle salaisen salkun, päätön mies ilmestyy jälleen ja toimeksiantaja jää putoavan kellon alle ja kuolee. Samaan syssyyn salainen salkkukin varastetaan etsivältä. Päätön mies vaikuttaa kaikennäkevältä manipulaattorilta.
Vahvasti Sherlock Holmesia muistuttava etsivä edustaa realistista ja loogista lähestymistapaa. Hänellä on miellekartan tapainen tapauskirja, johon pelaaja kerää todisteita ja luokittelee ne johtopäätösten tekemiseksi. Todisteet ovat pikemminkin aihetodisteita kuin konkreettisia asioita, ja ne on ripoteltu ympäri kaupunkia.
Käytännössä etsivä jahtaa päätöntä miestä, mutta kohtaa matkallaan hänen apureitaan ja uhrejaan. Vaikuttaa, että useamman henkilön henki on vaarassa, myös itse etsivän. Etsivä ratkaisee jutun kaivelemalla taustoja ja yksityisiä tiloja kaikessa rauhassa, mikä johtaa lopulta myös päättömän miehen kohtaamiseen.
Erityistä Dark City: Londonissa on, että pelaaja saa päättää, ilmiantaako hän syyllisen vai päästääkö tämän menemään. Se ohjaa pelaajaa punnitsemaan syyllisen motiivia ja toimintatapaa ja tuntuu viittaavan johonkin syvälliseenkin dekkaritarinaan. Valitettasti pelin käsikirjoitus ei kuitenkaan lunasta oletusta. Se jää vajaaksi nimenomaan motiivien ja toimintatapojen osalta, joita ei joko kerrota tai jotka eivät niin sanotusti kestä tarkastelua. Peli on selvästi tehty tunnelma ja lavastus edellä, eikä kai ole tarkoituskaan, että pelaaja ryhtyisi oikeasti miettimään, mitä järkeä kaikessa on. Ironisesti "päätön mies" rinnastuu järjettömään toimintaan.
Helppoa ja kaavamaista mutta hyvin maisemoitua
Dark City: London soljuu kiitettävästi eteenpäin. Siinä on tehty ihan hyviä ratkaisuja. Etsivä liikkuu kaupungissa hevosvaunuilla, ja seuraava vierailtava paikka selviää löytämällä osoite – aivan konkreettisesti osoitelapun muodossa, joka annetaan kuskille.
Pelaajan käytettävissä on myös kartta, josta näkee oman sijainnin ja paikat, joissa jotain tekemistä vielä on. Kartta toimii myös oikotienä paikkoihin. Eteneminen on kuitenkin sen verran suoraviivaista, ettei useita "avoimia" paikkoja ole kerralla saatavilla eikä samoissa paikoissa vierailla usein. En kokenutkaan karttaa tarpeelliseksi.
Tehtävät ovat monipuolisia, ja ne on maisemoitu osaksi tarinaa mielestäni hyvin. Toki itse tehtävät ovat lajiltaan tyypillistä etsimispelien tavaraa. Hyvyys ei siis tule mistään uuden keksimisestä vaan vanhan kaavan soveltamisesta. Tämähän on ollut etsimispelien tilanne jo kauan. Jos niitä haluaa arvottaa, täytyy se tehdä arvioimalla maisemoinnin tasoa ja soveltamista. Siinä tekijöiden luovuus ilmenee.
Etsimisnäkymiä on perinteistä sanalistatyyppiä, parin- ja lajinetsintätyyppiä sekä siluettityyppiä. Ne ovat varsin helppoja. Pelin alussa valitaan vaikeustaso, joita on 3 + itse määritelty. Pelasin helpoimmalla tasolla, enkä turvautunut vihje-nappiin kovinkaan usein, enkä varsinkaan etsimisnäkymissä. Minipelejä oli monenlaisia ja minusta ne olivat näppäriä, vaikkakin helppoja ja vakiintuneiden pulmapelityyppien sovelluksia. Läpipeluuni kesti noin 3 ½ tuntia, joten erityisen pitkä peli ei ole.
Mitä tavaraluettelotehtäviin tulee, ne ovat miestäni edelleen etsimispelien akilleenkantapää. Myös Dark City: Londonissa pyöritään mitä keinotekoisimpien lukkojen ympärillä ja avain puuttuu kaikissa moninaisissa muodoissaan. Tavaraluettelo millä tahansa hetkellä ei mieltä ylennä, mutta se palvelee käytännöllisesti ja helposti arvattavalla tavalla. Oma näkemykseni etsimispeleistä on kuitenkin kypsynyt, sillä en enää pelatessani odota niiltä niin omaperäisyyttä kuin nerokasta tavaraluettelon käyttöäkään. Tämä on ehkä kamalaa kaavamaisuuteen tottumista ja liukuhihnatuotannon hyväksymistä, mutta nykymuotoisessa etsimispelissä huomio kannattaa kiinnittää tarinaan, grafiikkaan ja tunnelmaan sekä tehtävien maisemointiin. Näissä Dark City: London onnistuu kohtalaisen hyvin.
Värikylläinen yöllinen seikkailu
Dark City: Londonin grafiikassa historiallinen realismi ja fantasia sekoittuvat silmää miellyttävällä tavalla. Vaikka tarina vaikuttaa sijoittuvan ilta- ja yöaikaan, väreistä ei ole pulaa ja kontrasti on terävä. Kun etsivä rekonstruoi mielensä silmällä aiemmin tapahtunutta, nähdään toisenlaista, mustavalkoista röntgenmäistä grafiikkaa ja animoituja kohtauksia, jotka ovat seepianväristä piirrostyyliä.
Musiikki on orkestraalista ja jousivoittoista, ja se tuntuu sopivalta kuvattuun aikakauteen. Reilun kolmetuntisen aikana se ehti käydä tutuksi, mutta ei alkanut jäytää. Ääniefektit eivät nousseet suureen osaan. Dark City: London on ääninäytelty. Oman etsivähahmon ääni kuulosti kypsään ikään ehtineeltä mieheltä ja ohjasi sitä kautta eläytymistä ja tulkintaa.
Loppuarvio
Dark City -etsimispelisarja tarjoaa matkoja (vaihtoehto)historiallisiin suurkaupunkeihin. Ensimmäinen matka tehdään viktoriaaniseen Lontooseen. Oma rationaalinen, Holmes-tyyppinen etsivähahmo tutkii yliluonnolliseksi uskottua tapausta päättömästä miehestä ja tulee selvittäneeksi perhetragedian. Hevosvaunuilla ympäri Lontoota kiertäen löytyy todisteita ja yhä uusia osoitteita, joissa käydä.
Dark City: London tarjoaa helppoja etsimisnäkymiä ja pulmatehtäviä hyvin maisemoituina. Grafiikka on hienoa, ja peli etenee hyvää tahtia. Pelikokemukseni ei ollut hullumpi, vaikka tarina osoittautui vuotavaksi: kaikkea ei ollut mietitty loppuun asti.
Annan pelikokemukselleni Dark City: Londonista kokonaisarvosanaksi 66 pistettä sadasta.
Saatavuus
Dark City: London on saatavilla Windows-tietokoneille ja Android-laitteille. Big Fish Games tarjoaa siitä myös ilmaisen kokeilun. Pelistä on saatavilla myös Collector's Edition höystettynä lisäsisällöillä.