Defender of the Crown (1986)
Kaivoin esiin legendaarisen amigapelin Defender of the Crown, jossa valloitetaan Britanniaa varhaiskeskiajalla. Se on maineikkaan Cinemawaren maineikas ensituotanto, ja sillä on erityinen paikka Amiga-tietokoneen historiassa, sillä se toimii eräänlaisena esittelynä Amigan uraauurtaviin multimediaominaisuuksiin. Kasibittisiin tottunut yleisö haukkoi henkeään nähdessään niin upeaa grafiikkaa 1980-luvun puolivälissä. Myös pelin musiikki oli uudenlaista, sampleperustaista ja nelikanavaista. Defender of the Crownia, kuten muitakin Cinemawaren tuotantoja, ohjasi ajatus interaktiivisista elokuvista. Pelissä ei kuitenkaan ole videopätkiä, jotka tulivat peleihin vasta 1990-luvulla, vaan idea näkyy kohtauksittain etenevässä "juonessa" ja jännittävässä tunnelmassa. Defender of the Crown on strategiapeli, mutta sen strateginen ulottuvuus on melko ohut. Peli perustuu oleellisesti satunnaisuudelle, eikä läpipeluu ole mitenkään itsestään selvää.
Yhdysvaltalainen Cinemaware-pelistudio toimi vuosina 1986–1991. Brändiä on yritetty elvyttää 2000-luvulla, mutta suuruuden ajat ovat menneet. Heidän viisivuotinen kataloginsa käsittää 15 peliä, muun muassa Sinbad and the Throne of the Falcon (1987), The Three Stooges (1987), Rocket Ranger (1988) ja Wings (1990), jotka kaikki pohjautuvat elokuviin. Jättiläismuurahaisten invaasiosta kertovan It Came from the Desertin (1989) olen esitellyt aiemmin Samoojassa. Defender of the Crownin suunnittelusta vastaa Kellyn Beeck, grafiikasta James D. Sachs ja musiikista Jim Cuomo, joille kullekin kunnia kuuluu.
Peli on portattu useille eri alustoille kuten Commodore 64, Amstrad CPC, Atari ST, ZX Spectrum, Macintosh ja NES. Näistä Atariversio on lähinnä alkuperäistä, ja kuusnelosversiota pidetään pelillisesti parempana. Myös myöhempiä mukaelmia 2000-luvun alusta löytyy: 3D-versio Robin Hood: Defender of the Crown ja kevyempi Defender of the Crown: Heroes Live Forever. Ja nyt, vuonna 2026, on tulossa vielä yksi uusi sovitus: Defender of the Crown: The Legend Returns.
Ken on maassa mahtavin?
Defender of the Crown asettaa pelaajan saksilaisen linnanherran rooliin. Pelaaja saa valita neljästä hahmosta mieleisimmän joko naamataulun, hauskan nimen tai ominaisuuksien perusteella. Ominaisuuksia on kolme – johtajuus, turnajaistaidot ja miekkailu – jotka voivat olla tasolla keskiverto, hyvä tai vahva. Omalla hahmovalinnalla on varmasti jotain merkitystä, vaikka pelin taustalla toimii nopanheitto.
Perinnöksi pelaaja saa kotilinnan ja sitä ympäröivän alueen. Edessään olevalta kartalta näkee, mitkä muut alueet ovat joko toisen linnanherran omaisuutta tai vielä valloittamattomia. Joten ei muuta kuin toimeen! Pelaajan tehtävänä on valloittaa koko Britannia. Kilpailevat linnanherrat ovat joko vieraita valloittajia eli normanneja tai toisia anglosakseja. Viime kädessä kaikki on nujerrettava, ja se tapahtuu tietysti armeijan avulla. Alussa armeijaa ei ole nimeksikään, mutta sitä pitää kasvattaa niin nopeasti kuin pystyy. Lisää sotilaita, ritareita, katapultteja ja linnoja voi ostaa rahalla, jota kertyy veronkannosta. Mitä enemmän alueita hallussa on, sitä enemmän veroa kertyy.
Pelin rakenne on samaan aikaan kaavamainen ja vaihteleva. Valloittaminen on joka kierroksella toistuva perustoiminto, mutta Defender of the Crownissa on myös satunnaisia tapahtumia kuten turnajaiset, neidonpelastus ja ryöstö.
Turnajaiset ovat juhlallinen kohtaus, mutta itse peitsiottelu, joka on turnajaisten ainut laji, on pahamaineisen vaikea voittaa. Jos niksin osua vastustajaa keksii, sillä voi jopa voittaa maa-alueen itselleen. Itse tyydyin vain mittelemään maineesta, jotta en osaamattomana olisi menettänyt omia alueitani. Neidonpelastus taas antaa omalle linnanherralle mahdollisuuden avioitua. Pelastamisessa onnistuminen laukaisee romanttisen kohtauksen ja johtaa siihen, että oman hahmokortin vierelle ilmestyy neidon kuva ja nimi. Mitään hyötyä puolisosta ei kuitenkaan ole. Ryöstöt ovat tapahtumia, joille ei voi mitään, ja niiden seurauksena voi menettää katapulttinsa ja osan rahoistaan. Toisaalta voi itsekin yön turvin yrittää ryöstää kilpailevaa linnaa.
Kiireen vilkkaa
Peli etenee vuoroperustaisesti. Kun pelaaja on tehnyt oman siirtonsa, tekevät tietokoneen ohjaamat linnanherrat omansa. Alueista käydään armotonta taistelua, ja vasta valloittamansa alueen voi menettää seuraavalla kierroksella toiselle linnanherralle. Totesin, että mahdollisimman aggressiivinen strategia toimii. Jalkoihin ei saa jäädä eikä laakereillaan saa levätä. Peli myös vaatii pelaajalta nopeita refleksejä, sillä tahti on kova eikä valintoja saa miettiä liian kauan. Jos miettii liian kauan, peli valitsee pelaajan puolesta – mikä ei toki välttämättä ole huono valinta.
Koin Defender of the Crownin nopeuden tökeröksi. Ehkä latausaikojen lyhyys on ollut merkki Amigan nopeudesta ja muistin suuresta määrästä, mutta nopeassa temmossa töksähtelevät tapahtumat tuntuivat minusta hiomattomuudelta, kuin keskeneräisyydeltä. Hosuva peli oli aivan demon kaltainen. Omasta mielestäni strategiapeliin kuuluu mahdollisuus vaihtoehtojen punnitsemiseen – ei niitä saisi pariin sekuntiin puristaa. Mutta Defender of the Crown kiirehtii, aivan kuin Britannian valloitus olisi pitänyt väkisellä saada puristettua vajaaseen puoleen tuntiin.
Tunne keskeneräisyydestä on tekijähaastattelujen perusteella osuva, joskin eri syystä. Alun perin sisältöä piti olla paljon enemmän ja strategiankin syvällisempää. Cinemawarella oli kuitenkin kiire julkaista peli, koska rahat olivat vähissä ja markkinoilla päti muutenkin lausahdus "Aikainen lintu madon nappaa". Amigahan oli aivan uusi tulokas, ja laitteen herättämää alkuinnostusta oli käytettävä hyväksi. Vaikka peli jäi täten tyngäksi, se herätti silti suurta kiinnostusta, myi hyvin ja jäi legendana elämään.
Tunnelma on Defender of the Crownin vahvimpia elementtejä, jos ei vahvinkin. Tunnelmiin ei vain koskaan jäädä märehtimään, vaan turnajaisetkin vedetään pikakelauksella läpi, vaikka graafisesti niihin on selvästi panostettu: kuva vaihtuu useammankin kerran. Fanfaarimainen musiikki soi taustalla, mutta siihenkin pätee lausahdus "Lyhyestä virsi kaunis". Ehkä tämän kaiken vauhdinpidon takia elää yhä ajatus, että pelistä pitäisi tehdä uusi, täydellinen versio.
Grafiikan ja musiikin yhdistelmä Defender of the Crownissa kuitenkin toimii. Tuntui jännittävältä miekkailla yön pimeydessä, ja yrityksiä valloittaa vieras linna säestää niin ikään pohjustava musiikki kuvineen. Pelin grafiikkaa on kuvattu maalaukselliseksi ja musiikkia sinfoniseksi. Kyse on edelleen pikseligrafiikasta ja nelikanavaisesta tietokonemusiikista, mutta tason nosto kasibittisistä on selvä. Historian lehdet havisivat, ja ihmisten mielissä heräsi kuva siitä, millaisia tulevaisuuden pelit voisivat olla.
Loppuarvio
Alkuperäinen Defender of the Crown Commodore Amigalle on kaavamainen satunnaisuuteen perustuva strategiapeli, joka ammentaa Walter Scottin Ivanhoen keskiaikaisesta kuvastosta Robin Hoodeineen kaikkineen. Historialliset kuvat vyöryvät kiivaaseen tahtiin ja fanfaarit soivat.
Peli on kuin mekaaninen lelu. Sen ulkomuoto hämmästyttää, mutta sisällä pyörivät kuitenkin melko yksinkertaiset hammasrattaat. Defender of the Crown on viehättävä ja vetovoimainen, mutta lähemmässä tarkastelussa se näyttäytyy harmillisen keskeneräisenä ja töksähtelevänä. Kaikki kuitenkin toimii.
Annan pelikokemukselleni kokonaisarvosanaksi 60 pistettä sadasta.
Saatavuus
Defender of the Crownin alkuperäistä amigaversiota voi pelata paitsi aidolla Amigalla myös emulaattoreilla. Lemon Amiga listaa sivustoja (Possible Download Sites), joista pelitiedoston voi löytää. Amigaversio sisältyy myös nykyaikaisilla Windows-koneilla toimivaan Cinemaware Anthologyyn.