Samooja tarttuu vaellussauvaansa
Indie, seikkailu, hyvä soudtrack, yksinpeli, tarinaperustainen, point & click... Näitä tunnisteita Steam pelaajaprofiilin perusteella minulle suosittelee. Osuvasti, aivan varmasti.
Aloitan tämän blogin, koska peliarviot sopivat vähän huonosti toiseen blogiini, joka on omistettu interaktiiviselle fiktiolle. Kirjallisuus on minulle se vakava juttu ja määrittelen itseni myös kirjoittajaksi. Pelit eivät ole minulle vakava juttu enkä ole (ainakaan toistaiseksi) pelinkehittäjä. Pelaan ilokseni, mutta joskus myös vähän vakavissani – nimittäin silloin, kun näen, että pelissä on jotain, mikä soveltuu kirjallisuuteen.
Mutta kirjallisuusblogi Samooja ei ole, vaan täällä puhutaan videopeleistä! Kirjallisuustaustani tuskin voi kuitenkaan olla näkymättä. Se on osa näkökulmaani peleihin. Pidän ennen kaikkea peleistä, jotka kertovat tarinan – yleensä ne ovat seikkailupelejä – ja joissa räiskimisen sijaan saa jopa mietiskellä. Pikseligrafiikalla toteutettu point & click vie voiton 3D-toiminnasta, kirkkaasti 10–0. Ja usein indietekijän karheapintainen pikkupeli päihittää ison pelitalon huippuunsa hiotun tuotteen (tai pääsee vähintään tasatulokseen).
Kirjoitan englanninkielisistä peleistä suomeksi. On kai tärkeää, että peleistä kirjoitetaan suomeksi? Mitään outoa siinä ei minusta ainakaan ole. Englanti on pelimaailman normi, ainakin tällä maailmansuunnalla. En osaa japania, enkä tiedä, tehdäänkö paljon pelejä kiinaksi tai koreaksi, joita ei koskaan käännetä englanniksi. Tekijöiden kansallisuudella ei kuitenkaan ole minulle väliä.
Haarukka on muutenkin leveä, voin kirjoittaa vanhoista ja uusista peleistä, klassikoista tai suuremmitta huomioitta jääneistä. Toivon käsitteleväni pelejä laajasti ja tekeväni uusia pelejä tutuksi satunnaiselle tai säännölliselle vierailijalle. Otan vastaan myös pelivinkkejä. Kommentointi blogissa onnistuu anonyymisti vieraana, kun käyttää valenimeä ja dummy-osoitetta.
Ja niin, en tiedä mitään peleistä, minä vain pelaan niitä.