Project Blue Book: Hidden Mysteries (2021)
Haravoin pian sulkeutuvan Legacy Games -kasuaalipelikaupan valikoimaa, ja mukaani tarttui ufotapauksia esittelevä Project Blue Book: Hidden Mysteries. Se perustuu History-kanavan Project Blue Book -nimiseen ohjelmasarjaan, josta on lainattu kaksi ensimmäistä tapausta. Kaksi muuta ovat pelin omaa tarjontaa. Kaikki neljä ovat aitoja historiallisia tapauksia vuosilta 1948–1952. Kuten tosielämässä, tähtitieteilijä J. Allen Hynek tutkii erikoisia taivaallisia ilmiöitä yhteistyössä Yhdysvaltojen ilmavoimien kanssa. Pyrkimyksenä on rauhoittaa kansaa ja antaa ilmiöille arkisia selityksiä. Pelaaja saa roolin ryhmän kolmantena pyöränä, jonka tehtävänä on hakea todisteita etsimisnäkymistä. Project Blue Book: Hidden Mysteries on siloteltu ja mekanistinen, erittäin helppo peli.
Project Blue Book: Hidden Mysteriesin tekemisestä vastaavat ruotsalainen Three Gates (nykyisin Jumpgate) ja Legacy Games. Käsikirjoittajana on toiminut Steven-Elliot Altman. Tämä peli johti minut itse asiassa tutkimaan syvällisemmin Legacy Gamesia, joka vastikään ilmoitti pistävänsä pillit pussiin. Tarkemmin sanottuna firman perustaja Ariella Lehrer vetäytyy eläkkeelle.
Legacyn historiaa
Kalifornialainen Legacy Games, toiselta nimeltään Legacy Interactive, perustettiin 1998. Tämä oli kuitenkin jo yrityksen toinen tuleminen, sillä perustaja Ariella Lehrer oli pyörittänyt 1991–1997 Legacy Softwarea. Hän joutui sen myymään, mutta säilytti oikeuden käyttää Legacy-nimeä. Kognitiivisen psykologian tohtori Ariellalla oli todellinen draivi murtautua videopelien markkinoille, jota siihen aikaan hallitsivat miehet ja isot yritykset.
Aluksi Legacy Interactive keskittyi simulaatiopelien tekemiseen, mutta sitten löytyi saumaa tv-sarjojen pelisovituksista. Jälkimmäisiin kuuluu muun muassa Murder, She Wrote, CSI ja Law & Order. Ne on kaikki tehty tv-yhtiöiden hyväksynnän ja yhteistyön turvin. Näitä pelejä voi olla nykyisin vaikea löytää.
Itse asiassa Legacy Interactive oli varhainen toimija pelien digitaalisessa jakelussa. Yhtiö kokeili jo 2000-luvun puolivälissä televisiosarjoihin perustuvien peliensä myymistä sekä perinteisinä CD-ROM-julkaisuina että ladattavina versioina. Esimerkiksi Law & Order: Criminal Intent julkaistiin vuonna 2005 ladattavana pelinä neljässä osassa, kun taas CD-ROM-versio oli yksi yhtenäinen peli.
Mielenkiintoista on, että CD-ROM-versiot olivat myös audiovisuaalisesti runsaampia kuin ladattavat versiot. Legacy Interactiven kehitysjohtaja Craig Bannon kertoo vuonna 2006 julkaistussa haastattelussa, että lataustiedoston koon rajoittamiseksi ladattavista versioista jätettiin pois grafiikkaa, ääniä ja animaatioita. Hän luonnehtii niitä ylimääräisiksi visuaalisiksi ja äänellisiksi yksityiskohdiksi, jotka eivät ole välttämättömiä pelaamisen kannalta. Laajakaistayhteydet olivat yleistyneet, mutta tiedostokoko oli merkittävä tekijä pelien jakelussa.
Ajan myötä Legacy Interactive siirtyi yhä vahvemmin tarinallisten kasuaalipelien, erityisesti etsintäpelien kehittämiseen, julkaisemiseen ja jakeluun. Syksyllä 2020 se avasi oman digitaalisen pelikaupan Legacy Games. Verkkokaupan valikoimaan kuului sekä yrityksen omia julkaisuja että monien yhteistyökumppanien pelejä. Valikoimaa laajennettiin myöhemmin myös indie-kehittäjien tuotantoon.
Menetetyt pelit?
Legacy on yhden naisen ympärille syntynyt pieni yhtiö, eikä toiminnalle ole luvassa jatkajaa. En tiedä, mitä menetämme, mutta minusta oli mielenkiintoista löytää Legacy Gamesin taustatarina. Se on pieni pala videopelien historiaa.
Tällainen latauskaupan sulkeminen on tietysti pelaajan pahin painajainen. Menetänkö ostamani pelit? Esimerkiksi Steam ei varsinaisesti myy pelejä vaan vain käyttöoikeuksia niihin. Pelaaminen vaatii online-yhteyttä ja launcherin eli emo-ohjelman käyttämistä. Toiselta nimeltään tämä on DRM-suojaus. GOG.com puolestaan myy itsenäisiä asennustiedostoja, jotka eivät vaadi emo-ohjelman käynnistämistä ja toimivat offline.
Myös Legacy Games osoittautui DRM-vapaaksi, sillä jos asentaa nyt, ennen sivuston sulkemista, hankkimansa pelit omalle koneelle, ne toimivat myös hamassa tulevaisuudessa ja myös ilman emo-ohjelmaa. Tämä ei toki ole sama asia kuin asennustiedostot. Noh, minähän nyt sitten asensin koko Legacy Games -kirjastoni ja viehän se kovalevytilaa, mutta nyt ei puhuta mistään yli tuhannesta pelistä (sus siunatkoon Steam-kirjastoani) vaan parista kymmenestä.
Etsi ja vielä kerran etsi
Project Blue Book: Hidden Mysteriesissä on selvästi kaksi tasoa: pelillinen ja tarinallinen. Niitä sitoo yhteen pelimaailma, joka heijastelee 1950-luvun alkua. Tarina perustuu tosielämään ja sillä on siis realistinen pohja, vaikka vapauksia on otettu. Pelin lajityyppi on etsimispelin ja visual novelin risteytymä, jota on höystetty muutamilla pulmapeleillä. Se ei siis ole HOPA, siinä ei ole seikkailupelin ominaisuuksia.
Tarinaa vievät eteenpäin visualnovelmaiset vuoropuhelut ja automaattiset muistiinpanot. Vuoropuhelutilanteissa henkilöt ovat staattisia hahmoja taustakuvan päällä. Pelaaja ei voi vaikuttaa käytäviin keskusteluihin. Välillä pelihahmot huomioivat hänet, mutta interaktiivisuutta näissä tilanteissa ei ole. Muistiinpanoja syntyy sitä mukaa, kun todisteita löydetään.
Todisteet löytyvät etsimisnäkymistä melko harvakseltaan useiden muiden etsittävien kohteiden seasta. Nämä etsimisnäkymät ovat pelin pääasiallinen interaktiivinen anti. Kohteita etsitään kuvavihjeiden ja sanojen perusteella. Kustakin etsimisnäkymästä on kolme erilaista etsimistyyppiä: on kolme vaihtuvaa kuvaa kohteista, kolme vaihtuvaa sanaa ja yksi kuva kerrallaan 10 sekunnin aikarajalla. Näistä viimeisin on luonnollisesti haastavin aikarajoituksen takia. Vaikeimmaksi kuitenkin koin minkä tahansa etsimisnäkymän, kun näin sen ensimmäisen kerran, vaikka silloin haetaan tavanomaiseen tapaan kuvavihjeiden perusteella. Ensimmäisen kerran jälkeen näkymä kävikin jo niin tutuksi, että kohteiden löytäminen ei aiheuttanut vaikeuksia millään etsimistyypillä. Huomionarvoista kuitenkin on, että aika ajoin etsimisnäkymät saivat myös uusia kohteita.
Etsimisnäkymät ovat sotkuisia, mutta silti yksityiskohtia on vähänlaisesti tai ainakin kohteet erottuvat toisistaan ja taustasta hyvin. Ehkä tässä näkyy pelin mobiilitausta, sillä se ilmestyi mobiililaitteille ennen PC-versiota. Mobiilitausta näkyy varmasti myös etsittävien kohteiden vähäisessä lukumäärässä ja pelin nopeassa etenemistahdissa.
Grafiikka on minusta hyvää tai ainakin silmää miellyttävää ja etsimispaikkoja on paljon. Pelihahmoissa minua häiritsivät sänkiset naamat, sillä tuohon aikaan varsinkin armeijassa leuat olivat ehdottomasti sileät! Naiset ovat nuoria, kapeauumaisia ja pääosin täydessä tällingissä. Naisilla todella on osansa pelin draamassa, vaikka ufotutkijoina tai armeijan edustajina heitä ei ole.
Musiikki- ja äänimaailma tukivat grafiikkaa, mutta se oli siinä rajoilla muuttua jäytäväksi toiston takia.
Project Blue Book: Hidden Mysteries sisältää myös pulmapelejä, mutta ne eivät liity tarinaan tai läpipeluuseen mitenkään. Pulmapelejä on neljää tyyppiä ja niillä voi ansaita lisää vihjeitä varsinaiseen peliin. Etsimisnäkymien yhteydessä on vihjejärjestelmä, joka on verhottu kameran salamavaloksi. Se näyttää haettavan kohteen sijainnin. Mielenkiintoisin pulmapelisovitus oli minusta redaction eli sensuuri.
Täydellinen läpipeluu kesti minulla neljä tuntia. Täydellisellä tarkoitan sitä, että keräsin kaikki tähdet etsimisnäkymistä, luin kaikki sisällöt ja kokeilin pulmapelit läpi. Kaikkien tähtien kerääminen tarkoittaa sitä, että jokainen etsimisnäkymä pitää haravoida noin kuusi kertaa eikä sitä saa lopettaa siihen, että on löytänyt varsinaiset todisteet. Koska etsimisnäkymät sujuivat minulta niin sukkelasti, koin jonkinlaista flown esiastetta, mutta silti peli oli liian helppo kokeakseni todellista flowta ja onnistumisen iloa.
Project Blue Book: Hidden Mysteries on hyvin kaavamainen peli. Se eteenee aina samalla tavoin ja käyttöliittymä on hyvin hiottu. Tässä ei ole mielestäni mitään pahaa, mutta vaikka pelin lupaus on suuri (kukapa ei olisi kiinnostunut ufotapauksista), jää sisältö laihaksi.
Totta ja tarua
Pelin keskeiset hahmot ovat professori Josef Allen Hynek ja ilmavoimien kapteeni Michael Quinn. Hynek on tosielämästä tunnettu ufologi. Alun perin hänet kutsuttiin tieteelliseksi neuvonantajaksi armeijan ufotutkimukseen, Project Signiin ja sitten Project Blue Bookiin, mutta 1960–1970-lukujen aikana hänestä kehittyi varsinainen ufotutkija. Hän edusti tieteellistä näkökulmaa, mutta piti myös mielensä avoimena vaihtoehtoisille selityksille. Perintönä jälkipolville häneltä on jäänyt niin kutsuttu Hynekin luokitus ufoille.
Kapteeni Michael Quinn perustuu myös todelliseen henkilöön, mutta eri nimiseen, Edward J. Ruppeltiin. Pelissä hän vähättelee ihmisten ufohavaintoja ja ajaa voimakkaasti agendaa, jossa ufot selitetään latteilla ja arkisilla tavoilla. Pelissä syntyy vaikutelma, että armeija yrittää pistää ufohavainnot pakettiin mahdollisimman nopeasti ilman syvempää tutkimusta. Media nostattaa ufomaniaa kansassa ja armeija yrittää sammuttaa sen.
Mitä muihin pelihahmoihin tulee, jotkut esiintyvät oikeilla nimillään, mutta monet eivät. Jäin miettimään, mihin tämä perustuu. Ilmeisesti pelissä on noudatettu tv-sarjan roolijakoa, ja ehkä käsikirjoittajilla on ollut draamalliset syynsä. Neuvostovakoilijat ovat fiktiota, mutta he sopivat ajan henkeen. Yksi ikävä ratkaisu on tehty Fuller Dogfight -tapauksessa, joka viittaa oikeasti Gorman Dogfightiin. Pelissä lentäjä Fuller ei ole mieleltään terve, mikä on räikeässä ristiriidassa mallina olleen lentäjä George Gormanin kanssa. Pelatessa en vielä tuntenut tätä taustaa, mutta pidin esitystä hyvin häritsevänä. Se antoi hyvin selvästi ymmärtää, että koko ufotapaus on yhtä sekavaa harhaa. Todellisuudessa lentäjä oli kuitenkin hyvin uskottava.
Heittopussina on huono olla
Oma roolini pelaajana oli ristiriitainen. Minä luonnostaan olin Hynekin kannalla, mutta ymmärsin olevani armeijan edustaja ja vailla todellista äänivaltaa. Jouduin vain todistamaan tapahtumia, silminnäkijöiden haastatteluja, Hynekin ja Quinnin keskinäistä sanailua ja isojen armeijapamppujen väliintuloa. Kaiken huipuksi Mr. Unseen -niminen hämärä hahmo ilmestyi minulle ja käytännössä pakotti minut tuhoamaan todisteita – juuri sellaisia todisteita, jotka eivät sopineet yksinkertaisiin selityksiin. En todellakaan olisi halunnut tehdä sellaista.
Minusta tuntuu, että aihe on ollut liian laaja pelkistettäväksi tällaiseksi peliksi. Se ei antanut minulle minkäänlaista päätös- tai vaikutusvaltaa, eikä oikeasti edes kannustanut ajattelemaan itse. En ole vakuuttunut, että etsimispeli on tässä tapauksessa sisällölle paras muoto. Ehkä perinteinen seikkailupeli olisi tarjonnut paremman lähtökohdan.
Loppuarvio
Project Blue Book: Hidden Mysteries on yksi esimerkki tv-sarjaan perustuvasta etsimispelistä. Kaikki pelissä kerätyt todisteet eivät olleet oikeita todisteita ja liittyneet ufoihin. Todisteiden keruu ei myöskään välittänyt tarpeeksi tietoa tapauksista, ja olisin kaivannut vuorovaikutusta keskustelu- ja kuulustelutilanteissa. Erityisesti minua jäi kaivelemaan Mr. Unseen, joka pakotti tuhoamaan kallisarvoisimpia todisteita.
Project Blue Book: Hidden Mysteries tarjoaa helppoa etsintää ja 1950-lukulaista silmäkarkkia sänkinaamoista huolimatta. Annan pelikokemukselleni kokonaisarvosanaksi 54 pistettä sadasta.
Saatavuus
Project Blue Book: Hidden Mysteries on saatavilla Windows tietokoneille Steam-pelikaupasta. Legacy Gamesista sitä tuskin kannattaa enää ostaa. Android- ja iOS-versioita en enää löydä.
