The Procession to Calvary (2020)
2020 ilmestynyt point-and-click-seikkailu The Procession to Calvary jatkaa Joe Richardsonin edellisen pelin, Four Last Thingsin, jalanjäljissä. Se sijoittuu samaan tai ainakin samankaltaiseen renessanssiajan maalauksista leikeltyyn ja sommiteltuun maailmaan, mutta päähenkilö on vaihtunut ja samalla tätä eteenpäin ajava voima. Nyt pelaaja ohjaa naissoturia, joka käyttää uskonsotaa verukkeena omalle murhanhimolleen, ja kristinusko saa samalla julman karnevalistista kyytiä. The Procession to Calvary on matka kristinuskon pimeälle puolelle ja sen hämärille laitamille.
Pelasin Joe Richardsonin edellisen pelin Four Last Things vuonna 2017 ja esittelin sen myös Samoojassa. 2020 ilmestyneen The Procession to Calvaryn jälkeen on ilmestynyt myös Death of the Reprobate 2024. En ole vielä tutustunut siihen, ja tartuin edelliseenkin tosiaan vasta nyt monen vuoden viiveellä, vaikka olen ollut siitä tietoinen alusta asti. Olen ollut jonkinlaisessa tyhjiössä seikkailupelien suhteen. Katsoin, että viime vuonna käsittelin Samoojassa ainoastaan kahta peliä ja nekin olivat etsimispelejä puhtaiden seikkailupelien sijaan. Olen toki pelannut, mutta jotain aivan muuta kuten simulaatioita ja strategiaa.
The Procession to Calvary tuntui sopivalta ajaakseni itseni takaisin sisään seikkailupeleihin. Se on lyhyt – läpipeluu kestää kolmisen tuntia – ja yksinkertainen mekaniikaltaan ja pulmiltaan, mutta ainutlaatuinen grafiikaltaan ja tematiikaltaan.
Pelin asetelmat ovat historiasta lainattuja mutta silti absurdeja. Kyse on siitä, että teologiassa ja kristillisessä kuvastossa normaaleina pidetyt asiat joutuvat pelissä outoon valoon. Richardson tavallaan vieraannuttaa pelaajan näkemään, miten hullua ja mielikuvituksekasta kristinusko ja kristillinen taide on ja että katsojan tulkinnasta riippuu, onko jokin perverssiä vai viatonta.
Pelin grafiikka ja musiikki tuottivat minulle hämmentävää mielihyvää. Leikkaa-ja-liimaa-tekniikka toimi hyvin, paremminkin kuin Richardsonin edellisessä pelissä, ja musiikki on nostettu uudelle tasolle. Pelin tapahtumat on sijoitettu ikään kuin näyttämölle, jonka naruista Jumala korkeuksistaan vetelee. Joka näytöllä soittaa jokin erilainen musiikkikokoonpano omaa kappalettaan, ja katsomalla soittajia saa tietää kappaleen säveltäjän ja nimen. Minusta tämä teatterimaisuus oli viehättävää ja sopii hyvin vieraannuttamisen ideaan.
Olen kahden vaiheilla, onko pelin huumori tai pilkka kulunutta vai tuoretta. Historia tuntee renessanssiajan paavien paheellisuuden ja katolisen kirkon korruption. Myös uskonsotia pitänee maallistunut nykyihminen silkkana hulluutena tai maallisten päämäärien kaappaamina omiin tarkoituksiinsa. Näiden osoittamiseen emme tarvitse The Procession to Calvaryä. Mutta ehkä pelistä voi sittenkin löytää jotain tuoretta ja yllätyksellistä itselleen. Ainakin koin sympaattisuutta yllättävissä paikoissa.
Loppuarvio
Four Last Thingsissä koin kristillistä mystiikkaa astellessani viimeiselle tuomiolle ja liikutuin. The Procession to Calvaryssä tapasin Saatanaa palvovia eläimiä ja kirjoista muodostuneen Kirjaston, ja pidin heistä. Oma naissoturin hahmo (joka on Rembrandtin maalaama Bellona, roomalainen sodan jumalatar) sai myös tuntemaan jonkinlaista vapauden hurmaa pelin lopussa, kun päät putoilivat. Graafisesti ja musiikillisesti peli tarjoaa täyslaidallisen historiaa. Taidehistoriaa tunteva voi tehdä siitä paljon bongauksia. Annan pelikokemukselleni 64 pistettä sadasta.
Saatavuus
The Procession to Calvary on saatavilla Windows-, macOS- ja Linux-tietokoneille sekä Android- ja iOS-laitteille.