Rusty Lake Hotel (2015)

Rusty Lake Hotel

2015 ilmestynyt Rusty Lake Hotel on vienosti surrealistinen pulmapeli-seikkailu. Siinä jänis, villisika, kyyhky, fasaani ja peura saapuvat saarella sijaitsevaan hotelliin, jossa niin ikään on eläimellinen henkilökunta. Pelaajan tehtävänä on kerätä ainekset joka päivä hotellissa tarjoiltavaan päivälliseen. Aina iltaisin sulkeudutaan pakene-huoneesta-tyyppisesti yhden hotellivieraan huoneeseen ratkomaan mekanistisia pulmia. Pulmat muodostavat tapahtumaketjun, jonka makaaberina huipennuksena on lihan hankinta. Salaperäinen, vinksahtanut ja samaan aikaan nokkela Rusty Lake Hotel kutkutti älynystyröitäni ihan mukavalla tavalla parituntisen ajan, vaikka pelin täydellinen suorittaminen oli vähällä muodostua piinalliseksi pakkomielteeksi.

Hollantilainen Rusty Lake -pelistudio on rakentanut koko nykyisen tuotantonsa Rusty Lake -nimisen maailman sisälle. Se on saanut inspiraationsa Twin Peaks -sarjasta ja muusta David Lynchin tuotannosta, mikä näkyy tietynlaisena surrealismina ja esimerkiksi hahmojen nimissä. Ennen Rusty Lake Hotelia studio on julkaissut Cube Escape -etuliitteisiä flashpelejä, joista on määrä ilmestyä päivitetty kokoomaversio aivan näinä päivinä. Rusty Lake Hotel oli minulle ensimmäinen vierailu Rusty Lake -maailmassa. Minulla on jemmassa vielä Rusty Lake Roots, Rusty Lake Paradise, The White Door ja Samsara Room, joista viimeinen on pelattavissa ilmaiseksi.

Pelistudio on pyrkinyt hyvin tietoisesti luomaan fiktiiviselle maailmalleen seuraajakuntaa, pelaajayhteisöä. He ovat julkaisseet myös lyhytelokuvia ja muuta mediaa. En tiedä, onnistuiko tämä ensimmäinen vierailu kaappaamaan minua heidän maailmansa lumoihin. Se on ehkä liian nonsensea vedotakseen, mutta koska pelit ovat lyhyenpuoleisia, niitä voi helposti napsia satunnaisina pulmapähkinöinä. Sinänsä pelit edustavat kivaa indiehenkeä, josta pidän.

Rusty Lake Hotel: dinner.jpg
Pelaajan tehtävänä on kerätä hotellivieraille tarjoiltavien aterioiden ainekset. Hotellivierailla pelataan eräänlaista pudotuspeliä, kun he katoavat yksi toisensa jälkeen.

Hotelli johon tullaan mutta josta ei lähdetä

Rusty Lake Hotelin rakenne ja pelaajalle annettu tehtävä ovat hyvin selkeät. Sisältö on jaettu viiteen päivään, joista kukin sisältää oman setin pulmatehtäviä. Niiden kuosi on aina sama: vieraile yhden hotellivieraan huoneessa, kerää aterian ainekset ja toimita ne hotellin kokille. Jokainen ateria koostuu kolmesta ainesosasta, joista yksi on pakollinen ja kaksi valinnaista. Valinnaisten ainesosien hankinta ei ollut läpihuutojuttu. Ne ovat kätkettyjä eikä niiden löytämistä edellytetä tehtävän suorittamiseksi.

Rusty Lake Hotel on pakene-huoneesta-peli siinä mielessä, että pelaaja suljetaan hotellivieraan huoneeseen siksi kunnes hän onnistuu lihan hankinnassa. Jokainen huone jakautuu useampaan näkymään kuin huoneen eri seiniin. Pelaaja pyörittää huonetta hieman kuin karusellia.

Rusty Lake Hotel: deer
Pelaaja toimii katalana huonepalveluna. Ensin hän täyttää vieraan toiveen, mutta se johtaa lopulta vieraan kuolemaan. Kullakin huoneen "seinällä" on pari kolme pulmatehtävää tai niiden osaa, esimerkiksi tässä 3–5. Paikoin tavaraluettelo voi venyä kahdelle sarakkeelle, mutta enimmäkseen yhtä aikaa saatavilla olevat esineet pysyvät alle kuudessa.

Huoneiden sisältämät pulmatehtävät ovat loogisia, mutta ne koostuvat yllättävistäkin elementeistä. Peli onnistuu tekemään kauheasta hauskaa, koska asetelma on niin epärealistinen. Kauhu sopii eläinsatuun hyvin. Mutta mitä hotellin tapahtumat oikein tarkoittavat? Tulevatko vieraat hotelliin tietoisina siitä, mitä he syövät? Onko se jonkinlainen avustettujen itsemurhien palvelu? Kuka on Mr. Owl ja onko hänen takanaan joku ihminen?

Rusty Lake Hotel: cubes
Pelin loppu on todella salaperäinen. Kuutiot viittaavat varmaankin Cube-nimisiin pelimaailman osiin, mutta mitä kuutiot edustavat?

Lopuksi

Rusty Lake Hotelin pulmatehtävät olivat minulle sopivan vaikeita, ja parhaimmillaan pääsin mukavaan flow-tilaan pulmien seuratessa toinen toistaan. Grafiikka ja äänimaailma ovat ok. Peli "sijoittuu" 1800-luvun lopulle, mutta graafisesti se on sarjakuvamaista modernia clip art -tyyliä. Pelin asetuksista voi laittaa päälle efektit, mikä tuo grafiikkaan hieman tilaulottuvuutta. Taustamusiikki oli jotenkin vaimeaa ja minusta tuntui, ettei se päässyt oikeuksiinsa tunnelman luojana. Pelin toteutus on kaiken kaikkiaan yksinkertainen ja kokonaisvaikutelma on kevyt. Se luultavasti kertoo nopeasta tuotantoaikataulusta.

Annan ensimmäiselle kastautumiselleni Rusty Lake -maailmassa yleisarvioksi 60 pistettä sadasta.

Rusty Lake Hotel: gallery
Lopussa näkee yhteenvedon aterioiden onnistumisesta ja sen, että jokin salainen erikoisateriakin on olemassa. En onnistunut paljastamaan sitä ensimmäisellä enkä toisellakaan pelikerralla. Pelissä on myös toinen, kätketympi ja haastavampi taso, joka epäilemättä vaatii tarkkaavaisuutta ja jonkinlaista strategiaa.

Saatavuus

Rusty Lake Hotelista on saatavilla Windows-, macOS-, Android- ja iOS-versiot.

 Seuraa
    
 Peliarkisto
Mitä, kuka?

Julius Smed, old school -pelaaja Pohjois-Suomen pöheiköstä. Tarinaperustaisten videopelien kohtuukuluttaja, joka liehuttaa mielellään indie-lippua. Motto: Paras peli ei ole se joka pitää suurinta meteliä, vaan se joka puhuu sinulle.

Pidän myös toista blogia, joka keskittyy interaktiiviseen kirjallisuuteen ja sivuaa siten usein pelejä: Kirjallisen suunnistajan lokikirja

 Uusimpia lokikirjassa
Top-10

Blogin arvio asteikolla 100

  1. Valhalla and the Lord of Infinity (94)
  2. Neuromancer (92)
  3. Samorost 3 (90)
  4. The Secret of Monkey Island (88)
  5. This War of Mine (86)
  6. Technobabylon (84)
  7. Shadowrun Hong Kong (84)
  8. The Sexy Brutale (83)
  9. The Last Door – Collector's Edition (82)
  10. Always Sometimes Monsters (81)

KAIKKI PELIT

Arvion perusteet
Pistemäärä on annettu pelikokemukselle ja pelille kokonaisuutena: se ei ole pelin eri osa-alueiden yhteenlaskettu summa tai keskiarvo. Kaikki blogissa arvioidut pelit ovat pelaamisen arvoisia, muuten ne eivät olisi täällä.

Pelialustana
  • Lenovo Legion T5 26AMR5 - AMD Ryzen 5 5600G - NVIDIA GeForce RTX 3060 12 Gt - Windows 11
  • Apple Mac Mini M2 Pro - macOS Sonoma
  • Retro Games The A500 Mini
  • VICE-emulaattorit
  • Satunnaisemmin myös muut emulaattorit
5 minuutin online-pelejä
Shepherd
Aztec Challenge
Mingle
Suositeltu pelimusiikki