Joulukuussa 2017 ilmestyneessä Finding Paradisessa jäljitetään kuolevan potilaan muistoja tavoitteena täyttää tämän viimeinen toive. Se toimii yhdistävänä linkkinä saman tekijän kahdelle aiemmalle seikkailupelille To the Moon ja A Bird Story. Suunnittelija Kan Gao on löytänyt oman tapansa kertoa tarinoita. Siinä yhdistyvät yksinkertainen mutta mekaniikaltaan omintakeinen seikkailupeli ja elokuvallinen kerronta. Pelit ovat pienimuotoisia ja vaatimattomia, ja niiden sisällä sykkii herkkä sydän. Ne ovat kuin ilmitulleita salaisuuksia tai tarinoita, jotka tavallisesti peittyvät maailman melun ja vilskeen alle. Niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan.

Finding Paradisen on tehnyt kanadalainen pienenpieni pelistudio Freebird Games. Sen on perustanut Kan Gao. Gao vastaa Finding Paradisen käsikirjoituksesta ja suunnittelusta, isolta osin musiikista sekä osasta grafiikkaa. Voi perustellusti sanoa, että Finding Paradise, kuten edeltäjänsä, on nimenomaan hänen visionsa.

Muistojen manipuloijat

Tohtorit Eva Rosalene ja Neil Watts työskentelevät kuolevien viimeisiä toiveita täyttävässä teknologiayrityksessä Sigmund corp. Erityisen laitteiston avulla he kytkeytyvät potilaan mieleen tämän viime hetkillä. Tutkimalla potilaan muistoja he selvittävät, mitä niissä pitäisi muuttaa, jotta tämän toive täyttyisi. Se voi vaatia paljon, melkein kokonaisen elämän poispyyhkimistä kuten To the Moonissa. Mutta Finding Paradisessa asiat eivät menekään tavanomaisia uomiaan. Ensinnäkin potilaan täyttämä, toiveen sisältävä tilauslomake on hukkunut. Kunnon tiedemiehen tavoin Neil on myös hakkeroinut laitteistoa ja sillä on arvaamattomia seurauksia.

KUVA: Eva ja Neil ovat pystyttäneet laitteiston potilaan makuuhuoneeseen. Potilaan muistoihin kytkeydytään kypärien kautta.

Pelaaja ohjaa vuorotellen Evaa tai Neiliä mutta enimmäkseen molempia yhdessä. Pelimaailma jakautuu hereilläolon reaalimaailmaan ja potilaan mielensisäiseen maailmaan, joka on sekoitus muistoja ja fantasiaa. Pelaajan tehtävänä on tutkia potilaan muistoja ja kerätä niistä erityisiä muistoesineitä, jotka toimivat yhdyslinkkeinä eri aikojen, tai paremminkin potilaan eri ikävaiheiden, välillä. Varsinaista tavaraluetteloa pelissä ei ole. Ympäristöä tutkimalla voi kerätä merkintöjä muistikirjaan, mutta sillä ei ole pelillistä merkitystä.

KUVA: Tohtorit liikkuvat potilaan muistojen sisällä sivustakatsojina. He ikään kuin todistavat merkityksellisiä kohtauksia. Alhaalla näkyvät pallot edustavat muiston palasia, jotka pitää kerätä, jotta pääsee eteenpäin.

Finding Paradisessa on joitain toiminnallisiakin minipelejä. Niiden ohjattavuus ei ollut hyvä, mutta toisaalta ne eivät vaatineet mitään totista suorittamistakaan. Kaiken kaikkiaan pelin vaikeustaso on hyvin helppo. Pääosassa on tarina ja tunnelmointi. Läpipeluu kesti minulla reilut viisi tuntia.

KUVA: Kun muisto on kokonainen, muistoesine pitää "valmistella". Tätä edustaa pulmapeliosuus, jossa pitää yhdistää samanlaisia merkkejä. Pelin edetessä se vaikeutuu asteittain.

Vakava satu, haikeutta huumorilla

Hieman lapsekas ja miniatyyrimäinen grafiikka saa Finding Paradisen tuntumaan sadulta. Kauhuelementit, joita en muista olleen To the Moonissa tai A Bird Storyssä, tuntuivat hupsuilta. Pelin pohjavire on kuitenkin hyvin vakava ja siinä käsitellään aikuismaisia asioita kuten avioliittoa, ammattia ja perhe-elämää.

KUVA: Finding Paradisen potilas on To the Moonista tuttu poika. Hänen muistojaan leimaavat yksinäisyys, epävarmuus ja huono itsetunto. Tässä ollaan tunnistettu muistoesine (sinertävän kuplan sisällä). Se pitää "ladata" kerätyillä muiston palasilla.

Koska pelissä pyöritään muistojen parissa, se on hengeltään hyvin nostalginen. Siinä on myös ripaus romantiikkaa. Evan ja Neilin kollegiaalinen naljailu tarjoaa huumoria. Myös Neilin persoona hassuine kungfu-tyylisine eleineen ja nörtti-intoiluineen ehkäisee liiallista surumielisyyttä.

Pelin musiikki kohtelee kuulijaa hyvin kiltisti. Toimintakohtauksissakaan se ei tuntunut aggressiiviselta tai pahaenteiseltä. Musiikki on osa tarinaa, paikoin myös konkreettisesti. Se sopii kokonaisuuteen oikein hyvin ja tuntuu juuri tähän peliin tehdyltä.

KUVA: Pelissä on orkesteriharjoitus, jossa soitetaan pianolla pelin tunnussävelmää. Muistoissa ns. merkityksettömät henkilöt ovat tummia varjohahmoja ja merkitykselliset näkyvät värillisinä. Eva ja Neil ovat kevyesti haalistettuna.

Loppuarvio

Finding Paradisessa vallitsee traagisen, lempeän ja hassun tasapaino. Se on tarina ennen kaikkea. Pitemmän päälle se ottaa mielenkiintoisen suunnan ja loppuratkaisu on yllättävä.

Annan arvoa muistoihin ja muistoesineisiin perustuvalle mekaniikalle tarinankerronnan muotona, mutta pelaajana jäin kaipaamaan pulma- tai strategisia haasteita. Potilaan muistot ja Evan ja Neilin keräämät muistoesineet olivat hyvin arkisia.

KUVA: Prosessin lopussa näkyvät kaikki kerätyt muistoesineet, jotka kytkevät muistot toisiinsa. Tämä on potilaan "overworld", ylimaailma, ja eräänlainen ylläpitäjän taso.

Vaikka näin tuntuukin julmalta sanoa, potilaan elämäkerta oli minusta liian tavallinen ja merkityksetön. En tiedä, jäikö minulle käteen mitään muuta kuin jonkinasteinen suru potilaan vuoksi. Ei tunnu, että tarinan kertominen olisi tehnyt pienestä suurta.

Koska tunnen entuudesta Finding Paradisea edeltäneet pelit sekä pari samaan maailmaan sijoittuvaa minisodia, näen Finding Paradisen osana kokonaisuutta ja annan osaksi pisteitä sille. Pelaaja minussa on kuitenkin haukotellut. Annan pelikokemukselleni 61 pistettä sadasta.

Saatavuus

Finding Paradise on saatavilla Windows-, macOS- ja Linux-tietokoneille.

Peli tekijöiltä: Freebird GamesKan Gao